Sanonnan mukaan huipulla tuulee, näin myös lauantaina Napiksella tapahtui. Päivän sää oli poutainen ja varsin lämmin, joten vilvoittava tuuli oli vain eduksi.

Varsinainen lomakausi alkaa vähitellen olla ohi, mutta paljon oli ensikertalaisiakin yleisössä paikkaan tutustumassa. Vaikka illat pimenevät koko ajan nopeammin ja nopeammin, niin ehti siinä ulkona ollessa maisemia ihailla ja katsoa auringon painumista mailleen.

Ensikertaa Napiksella olivat myös molemmat esiintyjät.

Viime vuoden tangokuningas Teijo Lindström esiintyi Royal Sound - yhtyeensä kanssa. Heti ensitahdeista lähtien hän valloitti yleisön loistavalla ja energisellä esiintymisellään. Kovasti jo kysyttiinkin, että milloin Teijo esiintyy seuraavan kerran Napiksella. Tangoilla alkoivat molemmat setit, ja sitä oli myös viimeiset kappaleet. Välissä löytyi lajeja laidasta laitaan ja kuultiin mm. Luotan sydämen ääneen, Hei buonanotte ja Maruzella.

Hannu Hautaniemen yhtyettä oli paljon toivottu, ja monipuolista tanssimusiikkia he omissa seteissään esittivät. Väliin mahtui myös muutamia instrumentaalikappaleita, kuten polkat ja jenkat. Myös Souvareiden tutuksi tekemiä kappaleita kuultiin mainintoina Pariiseja ja Souvarinhumppa.

Pimeään yön syliin lähti musiikkiin ja iltaan tyytyväisiä ihmisiä, homma jatkuu perjantaina 17.8 jolloin hittejään esittävät Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani sekä Juha Tapio.


Teijo Lindström hurmasi Naapurinvaaran yleisön vauhdikkaalla esiintymisellään.


Hannu Hautaniemen orkesteri vieraili Napiksella ensimmäistä kertaa.


On elokuu ja kohta punertavat marjat pihlajat ja kaurapellot loistavat keltaisena.

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä