Naapurinvaaran Huvikeskuksen 60-vuotisjuhlavuoden kolmas suurtapahtuma on taputeltu.

Sananmukaisesti näin. Niin raikuvat aplodit saivat Juha Tapio ja Antti Ketonen orkestereineen lauantaina 10. elokuuta Naapurinvaaralla.

Väkeä vaaralle saapui yli 1 800 asiakkaan verran. Ennakkoon lippuja myytiin noin 1 500 ja ovelta yli 300.

Määrä on jonkin verran suurempi kuin vastaavassa tapahtumassa vuotta aiemmin.

Tällaisen tilaisuuden järjestämisen työmäärä ei ole jonkin verran suurempi, vaan työmäärä on paljon, paljon suurempi kuin tavallisten lauantai-illan tanssien.

Vastaavia tilaisuuksia on Naapurinvaaralla järjestetty siitä lähtien kun Yö-yhtye teki ensimmäisen vierailunsa Sotkamoon.

Rutiinia ja kokemusta on siis kertynyt.  Opiksi on otettu, vuoden takaisesta muun muassa se, että lisävessoja tarvitaan.  Sekä lisäresursseja kaikilla osa-alueilla.

Tapahtuman voidaan katsoa onnistuneen ilman pieniäkään katastrofinpoikasia.  Yleisö käyttäytyi hyvin, osalle talon tavat ovat tuttuja joko oman kokemuksen tai puskaradion välittämien viestien kautta.

Yleisöltä on saatu paljon positiivista palautetta. Se lämmittää, koska yleensä palautteiden sävy on arvosteleva.

Lauantaina Naapurinvaaralla tehtiin Pooki Viihteellä-ohjelma ja ohjelmaan he saivat vieraakseen myös kuuden kuukauden ikäisen pojan kanssa Napiksella lauantaina käyneen Suvi Teräsniskan.

Sekä Antti Ketosen että Juha Tapion esiintyessä kuultiin sekä tuttuja kappaleita, ja jonkin verran uudempiakin juttuja.

Molemmilla olivat omat ja yhteiset faninsa paikalla. Ennen Ketosen esiintymistä yleisöstä oli paikalle saapunut arviolta 90 prosenttia.

Ensi lauantaina palataan ”arkeen.”  Hyvää musiikkia on luvassa tanssin ja erityisesti tangon ystäville. Musiikista vastaavat Marko Lämsä ja Heikki Koskelo.


Radio Pooki oli viihteellä lauantaina. Kuvassa Suvi Hiltunen ja Joonas Hepola.


Yleisö eli mukana Juha Tapion esiintyessä.


Yleisöä oli lauantaina yli 1 800.


Iloinen seurue kuvattiin ulkona "piknikillä."


Ja Juha Tapio orkestereineen esiintyessään.


Antti Ketonen tunnelmoi.


Naapurinvaaran yksisuuntainen liikenne yllättää joka ilta.

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä