Ei tullut vielä toista aaltoa. Vaikka kuukauden ajan kohta on toisen aallon tulemista rummutettu.

Sitä vailla, ettei pylväissä ja ilmoitustauluilla Jeesuksen tulemisesta kertoviin julisteisiin ole vaihdettu uusia tekstejä:  ”Toinen aalto tulee, oletko valmis.”

Toisen aallon sijaan tuli helleaalto ja Naapurinvaaralle Komiat sekä Reeta ja Lumo.

Nuorten soittajien vanhempaa tanssimusiikkia esittävät orkesterit. Toki uudempaakin musiikkia kuultiin.

Yhdellä sanalla sanottuna tanssittavaa.

Yleisömäärään vaikutti lämpötila. Todennäköisesti lauantaina olivat kesän viimeiset helteiset mökkikelit.

Yleisömäärään vaikuttaa selkeästi myös pelko ”epidemiasta.”  Ihmiset on peloteltu systemaattisella tiedotusrumballa. Nyt kysytään kansalaisilta sitä medianlukutaitoa ja kykyä etsiä faktoja muualtakin kuin iltapäivälehtien jutuista.

Suolana sopassa uutiset maskien käytöstä annettavista suosituksista. Suosituksen piti tulla viikolla 32 eli lauantain tansseja edeltävällä viikolla.

Nyt on väläytelty yleisötilaisuuksia koskevia rajoituksia. Samaan aikaan on kerrottu, että muun muassa Aitoon Kirkastusjuhlat järjestetään 21.-22.8.  Voisipa jopa väittää viranomaisilla olevan nyt punaisen langan pään kadonneen todella kauaksi.

Tanssien järjestäjien ja tanssiyleisön kannalta tilanne on ikävä. Useat asiakkaat kyselivät, jotta ovat nämä taas viimeiset tanssit?

Lauantaina oli myös nuorisoa liikkeellä. Ja vanhempaakin sukupolvea. Jo 85-vuoden rajapyykin ylittänyt Taisto Sirviö, tuttavallisemmin Nurmen Taisto kertoi kulkeneensa tansseissa sekä Naapurinvaaran Työväentalolla, Huvikeskuksessa ja Sotkamon Työväentalolla.


Photosopilla käsitelty kuva Komioista.


Reeta ja Lumo vauhdissa.


He olivat tulleet koirineen Lohjalta saakka.


Sää oli ennen aamuyöllä alkanutta vesisadetta mitä parhain.


Pilvien raosta nähtiin kuu puolenyön aikaan.

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä