Naapurinvaaran Huvikeskus

Vauhdikasta menoa elokuun suurtansseissa

Sotkamosta ja Vuokatista tanssiyleisöä kyytiinsä keränneen onnikan jokaisella penkillä oli istujia ja muutama seisomapaikoilla käytävällä auton kiivetessä Naapurinvaaran etelänpuoleista rinnettä ylös lauantaina.

Nykyisillä autoilla ei jyrkänkään rinteen nouseminen täydellä kuormalla ole vaikeaa. Toista oli aikoinaan vanhan postionnikan tuodessa tanssiväkeä Paakin ja Kontiomäen suunnasta. Laurilan rinteessä oli pieni vaihde silmässä ja AEC:n kone möyrysi täysillä kierroksilla. Jotkut hurjat hyppivät kiljuastioittensa kanssa kävelyvauhtia edenneen auton takaovesta lepikkoon.

Lauantaina matkustajat purkautuivat iloisesti hälisten linja-autopysäkille. Portaille muodostui hetkeksi jonoa luoden sopivan tilaisuuden ilta-auringon valossa kylpevien maisemien kuvaamiseen.

Lauantaina Naapurinvaaralla tanssittiin Heikki Koskelon ja Helmi-orkesterin sekä Arja Korisevan & Fortunan tahdissa.

Tangokuningattareksi 37 vuotta sitten kruunatun   Arjan esitystä ei sanat riitä kuvaamaan, video paremminkin.  Kajaanilaissyntyinen Heikki on taas tekemässä vauhdikasta nousua tanssipaikkojen ykkösartistien harvalukuiseen joukkoon. Molemmilla illan artisteilla oli vauhti päällä, mutta jarrut hukassa settien venyessä yli ajan. No, siitähän asiakkaat pitävät ja tanssitkin saatiin päättymään ennen linja-auton lähtöä.

Syyskuun puolivälistä lähtien Heikkiä säestää Man-Tra orkesteri ja orkesterissa on mukana tangoprinsessa Nina Åkerman hoitaen laulun orkesterin osuuksien aikana.

Keikkaa Heikillä on heinäkuussa ollut hengästyttävän paljon. Elokuussa on ollut hiljaisempaa.  Seuraavan kerran Heikki ja Helmi-orkesteri nähdään esiintymässä tulevana lauantaina Lapualla.

Arja Koriseva esiintyi Parafest-tapahtumassa Joensuussa perjantaina, sunnuntaina Luonnostaan-festareilla. Seuraava tanssikeikka Arjalla on 29. elokuuta Pavilla.

”Tänne on kiva tulla, kiitos kutsusta, Arja jutteli saapuessaan Naapurinvaaralle.

Lauantain asiakastavoitteeksi asetettiin 600. Siitä jäätiin jonkin verran. Pääsylippuja myytiin 564 kappaletta.  Matkailijoita eri puolilta maata ja nuorisoakin oli saapunut tansseihin. Muun muassa polttariporukka Utajärveltä, Seuraavan kerran Naapurinvaaralla tanssitaan 30.8.

 

Teksti, kuvat ja myöhemmin julkaistava video: Pertti Granqvist