Kuva: Gramofonin kuvapankki
Keiski & ENO
Rumpali Pasi Rissasen aikoinaan rekisteröimä PNP muutti joulukuussa nimensä ENOksi, joka ei suinkaan viittaa sukulaismieheen, vaan tulee sanoista Entisten Nuorten Orkesteri.
Keiski tuli suuren yleisön tietoisuuteen nousi voitettuaan Ruotsin True Talent 2011 -kilpailun. Hän on myös Tanssin Tähdet 2025 -yleisöäänestyksen Vuoden miesartisti
Keiski on ollut mukana monilla iskelmä- ja konserttikiertueilla sekä musikaaleissa.
Gramofoni kertoo verkkosivuillaan yhtyeestä seuraavasti: ”Nämä entiset nuoret ja ennen kaikkea Dimitri Keiski, ovat lyhyessä ajassa nousseet suorastaan ilmiöksi. Dimitrin ainutkertainen karisma ja upea lauluääni vailla vertaa, ovat saaneet niin tanssikansan kuin pelkästään musiikkia kuuntelemaan tulevan yleisön mielen ja sielun värisemään”.
Keiski & ENO kokoonpano:
Dimitri Keiski – laulu, kitara, Taisto Lunkka – koskettimet, haitari, Pasi Rissanen – rummut, Pekka Kuorikoski – koskettimet, viulu ja laulu sekä Jari Heino – kontrabasso.
Keikalla 5.4. Rovaniemellä.
Edellisen kerran he olivat Napiksella huhtikuussa 2025. Tunnelmia Youtubesta nähtävillä täältä
Kuva: Mika Toivanen
Kyösti Mäkimattila & Ajaton sointu
Kyösti tunnetaanThe Cruels ja Varjokuva – orkestereista. Ajaton sointu – yhtyeen kanssa keikat alkoivat 2025.
Kesällä 2013 Kyösti Mäkimattila kruunattiin tangokuninkaaksi. Seinäjoen voiton jälkeen Kyösti esiintyi Heidi Pakarisen ja Hovinarrit – yhtyeen kanssa aina syyskuulle 2013, jolloin hän palasi Varjokuvan solistiksi.
Kyösti on myös lauluntekijä, kirjailija ja runoilija.
Kesäillan Valssi-ohjelmassa Varjokuva oli kesän 2006 vakio-orkesterina, rumpali Kyösti Mäkimattilan toimiessa toisena juontajana.
Varjokuvan kolmannen levyn kappale, Tanssit talolla kertoo tarinaa keikkamuusikon arjesta varsin osuvasti.
Ajaton sointu kokoonpano on Kyösti Mäkimattila laulu, Ville Liikanen rummut ja laulu, Turo Lento, kitarat, haitari ja laulu, Henri Haapakoski saksofoni, klarinetti, huilu ja laulu, Jussi Seppälä kontrabasso ja laulu sekä Pauli Piippo valo ja ääni.
Keikalla 7.4. laivalla.
Edellisen kerran Kyösti vieraili Napiksella maaliskuussa 2024. Tunnelmia voi katsoa täältä

