Naapurinvaaran Huvikeskus

Esiintyjät esittelyssä 3.4.

Kuva: Gramofonin kuvapankki

Henri Jokinen

Henri on tullut tutuksi ja jättänyt jäljittelemättömän jälkensä koko tanssivalle Suomelle suositun PNP.n solistina useamman vuoden ajalta.

Reijo Taipaleen, Kari Tapion ja Agentsin idoleikseen nimeävä Henri on laulanut ja viihdyttänyt yleisöä ja teini-iässä.

Tänä vuonna Henri on keikkaillut Desirée – yhtyeen kanssa.

Seuraava keikka 4.4. Tyrnävällä.

Kokoonpano: Henri Jokinen – laulu, Lauri Vainio – kitara, laulu, Tero Tielinen – laulu, kitara, percussion, Harri Luiskari – basso, laulu, Arto Karnaattu – koskettimet, haitarija Teemu Kupari – rummut

Edellisen kerran Henri esiintyi Napiksella marraskuussa. Tunnelmia nähtävissä täältä

Kuva: Risto Laukkonen / Filmaa.fi

Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva

Jarkon laulu-ura sai alkunsa 1980 – luvun loppupuolelta.

Jarkko on toiminut solistina eri yhtyeissä, muun muassa Helmenkalastajissa vuosina 2001-2004.

Jarkko julkaisi uusimman levytyksensä maaliskuun 2025 puolivälissä. Kappale on nimeltään Tässä oon.

Vuonna 2024 Jarkko valittiin Tanssin tähdet – äänestyksessä vuoden miesartistiksi. Yhtye kategoriassa Jarkko ja Soiva tuli toiseksi.

Soivan ohjelmisto nostalgisine kappalevalintoineen kunnioittaa perinteistä tanssimusiikkia.

Kokoonpano: Jarkko Yli-Sikkilä laulu, koskettimet, haitari ja laulu Kimmo Mänty, kitara ja laulu Timo Luostari sekä rummut ja laulu Hannu Luostari.

Seuraava keikka  4.4. Urjanlinnassa.

Jarkko yhtyeineen oli Napiksella edellisen kerran maaliskuussa 2025. Tunnelmia löytyy täältä