
Joulumessujen kävijämäärästä Napiksen talkoolaiset esittivät erilaisia arvioita tilaisuuden päätyttyä: ”Paljon.” ”Aivan kuin ennen koronaa.” ”Kakkosella alkaa. Tarkkaa määrää on vaikea...
Joulumessujen kävijämäärästä Napiksen talkoolaiset esittivät erilaisia arvioita tilaisuuden päätyttyä: ”Paljon.” ”Aivan kuin ennen koronaa.” ”Kakkosella alkaa. Tarkkaa määrää on vaikea...
Tilaisuuksien yleisömäärä ei ole aina verrannollinen median tuntemaan kiinnostukseen. Pahalla pakanalla, armottomalla ateistilla eli allekirjoittaneella eivät oikein nuo...
Kuhmon Lavatanssijat ry:n pikkujouluun lauantaina Naapurinvaaralla osallistuneet ihmettelivät jouluisen lumisia maisemia. Muualla lunta ei ollut nimeksikään, mutta Naapurinvaaralla...
Valtakunnan mediasta bongasin uutisen, kuinka ennätysmäärä ratsastustallien yrittäjiä on joutunut lopettamaan toimintansa. Syynä on kustannusten kasvu,...
Naapurinvaaran Huvikeskuksesta kuoriutui viikonvaihteessa kulttuuritalo. Naapurinvaaralla järjestettiin tunnettujen kirjailijoiden ja kulttuuripersoonien tähdittämät Kainuun Kirjamessut. Hengen ravinnon lisäksi oli tarjolla ruumiin...
Tanssin Tähdet -gaalaa juhlittiin ja gaalassa palkittiin eniten ääniä saaneet artistit ja tanssilavat. Eniten ääniä keräsi Unto Monosen ja...
Kuhmolaissyntyinen, nykyisin Kajaanissa vaikuttava Teemu Ahtonen voitti viikonvaihteessa Ikaalisissa järjestetyn Olavi ja Laila -laulukilpailun. Finaalin karsinta oli perjantaina ja superfinaali...
Otsikossa on kaksi lukua, 301 ja 754. Toinen on Kekrin Suurtanssien yleisömäärä ja toinen Komiat-orkesterin keikkojen lukumäärä tähän mennessä. Jutun...
Kuka muistaa Mervi Koposen. Oikeat tangofriikit muistavat hänet vuoden 2011 tangokuningattarena kilpailussa, jossa ei valittu kuningasta. Kilpailun kakkonen ja tangoprinssi...