
Pienen Anni-tytön laulaman kansansävelmän sanatkin kuvasivat tunnelmaa lauantaina Naapurinvaaralla. Anni lauloi nuorista meripoijista, jotka olivat iloisina aina, eikä heitä surut...

Pienen Anni-tytön laulaman kansansävelmän sanatkin kuvasivat tunnelmaa lauantaina Naapurinvaaralla. Anni lauloi nuorista meripoijista, jotka olivat iloisina aina, eikä heitä surut...

Etelä-Pohjanmaalta saapuneet hallitseva, Jarkko Yli-Sikkilän sanoin hallitsematon tangokuningatar Pirita Niemenmaa, Jarkko itse ja hänen orkesterinsa vierailivat Napiksella lankalauantaina ensi...

PNP:n jykevällä bassolla laulava solisti Henri Jokinen ei osallistu tänä vuonna tangomarkkinoille. ”Jää muillekin mahdollisuuksia”, yhtyeen rumpali Pasi...

Torstaina 14. huhtikuuta kerrottiin THL:n poistaneen yleisen maskisuosituksen. Tietyissä tilanteissa maskeja suositellaan käytettäväksi, esimerkiksi silloi, jos epäilee altistuneensa koronalle. Maskisuosituksesta...

Markus Etola lahjoitti Sotkamon Nuorisoseuralle robotti-imurin käytettäväksi Naapurinvaaran Huvikeskuksessa. Etola osti laitteen paikallisesta Keskus-Liikkeestä viime viikolla. ”Haluan tukea Napiksen lavaa....

Lähes 400 tanssijaa nautti alkavan kevään tanssihuumasta maan mainioiden tanssiorkestereiden Neitosten ja Sinitaivaan tahdissa lauantaina Naapurinvaaralla. Matin ja...

Neljä viehättävää naista odotti viimeisten valssien jälkeen linja-autoa kahvilan pöydässä. Heidän voi sanoa noin kärjistetysti edustaneen keskivertoa Naapurinvaaran asiakasta....

Eduskunnan kyselytunnilla perjantaina nuoret kyselivät ministereiltä huolestuneena joukkoliikenteestä. Kautta maan on linjojen määrät vähentyneet koronapandemian aikana. Liikennöinti ei kannata, koska...

Puhelin soi lauantaina vartin yli kolme iltapäivällä. Oikeammin tärisi, koska olin asettanut sen äänettömälle päikkärien ajaksi. Samapa tuo oli herätäkin...