
Naapurinvaaran Huvikeskuksessa todettiin perjantaina, ettei kahta ilman kolmatta. Hiihtolomakauden ensimmäisten ja toisien tanssien naisartisti sairastui ja niin kävi kolmansienkin tanssien...

Naapurinvaaran Huvikeskuksessa todettiin perjantaina, ettei kahta ilman kolmatta. Hiihtolomakauden ensimmäisten ja toisien tanssien naisartisti sairastui ja niin kävi kolmansienkin tanssien...

Lauantaina aamulla viiden aikaan Hanna Hirvonen laittoi taksin oven kiinni yövuoron jälkeen. Noin puoli vuorokautta myöhemmin kajaanilainen...

Hanna Hirvonen tuuraajana lauantain tansseissa Hanna Hirvonen Saija Tuupanen on sairastunut Flunssaan. Saija esiintyi perjantaina illalla Anttolanhovissa...

Avajaistanssien uutisessa kerrottiin Sarmas-yhtyeen basisti Paavo Kokosta. Hän oli edellisen kerran soittanut Naapurinvaaralla juhannusaattona 1980.. Tuolta keikalta on muistona kuva...

Paavo Kokko Sarmaksen basisti Paavo Kokko kertoi olleensa juhannusaattona 1980 säestämässä silloisen Sarmas-yhtyeen kitaristinä Helka ja Lassi Hynnistä....

Naapurinvaaralla on kuluvalla viikolla tehty lumitöitä. Penkat ovat ennätyskorkeita, näkemisen arvoisiakin. Kuka nyt lumesta pitää. Vuokattihiihtoon...

Plokin kirjoituspäivänä 5. helmikuuta vietetystä Runebergin päivästä on päivämäärällisesti kuukausi tanssikauden 2022 avaukseen. Samana päivänä 5. maaliskuuta hiihdetään Vuokattihiihto. Poikkeuksellinen...

Koronavirus on muunnoksineen tehnyt suurhyökkäyksen suomalaisten kimppuun. Vääjäämättömällä voimalla etenevä virus saavuttaa jokaisen niemen, notkelman sekä saarelman sairastuttaen...

Hurjina nuoruusvuosina olin muutaman kerran jonkun metsäkoulun tai Metsähallituksen entisen, bussimallisen Transitin kuljettajana tanssireissuilla. Pisimmät reissut suuntautuivat Iisalmen takamailta Hyrynsalmen...