Naapurinvaaran Huvikeskus

Esiintyjät esittelyssä 27.12.2025

Maikki & Taivaankaari

Maikki tuli tutuksi Neitoset – yhtyeen solistina ja perustajana. Hän teki viimeisen keikkansa Neitosten riveissä Napiksella 13.9.

Nyt Maikki on lähtenyt keikoille Taivaankaari – yhtyeen kanssa. He lupaavat tarjota tanssien tahdit tunteella ja taidolla.
Ohjelmistosta löytyy uudemman ajan iskelmää sekä muutama hieman taka-alalle jäänyt aarre.

Tanssikeikkojen lisäksi Maikki viihdyttää yleisöä mm. erilaisissa konserteissa, tapahtumissa ja tilaisuuksissa esimerkiksi juontaen tai Lady Lundo -nimellä vanhoja savikiekkoja soittaen.

Taivaankaari: – Mikko Koivu, koskettimet ja laulu, – Eki Anttila, basso, viulu ja laulu,
– Jarmo “Japi” Lauronen, kitarat ja laulu sekä – Teemu Kupari, rummut.

 

Kyösti Lindeman & Pekka Juntusen IskelmäOrkesteri

Kyösti Lindeman nousi suuren yleisön tietoisuuteen kesän 2025 Tangomarkkinoiden laulukilpailusta, kun hän eteni Seinäjoen finaaliin. Kyösti on myös vuoden 2022 IskelmäMestari Kiuruveden Iskelmäviikon laulukilpailusta.

Gramofonin tiedotteen mukaan Kyösti on luonnonlahjakkuus, joka esittää nuorekkaasti perinteisempää tanssimusiikkia. 
Suuren kansansuosion siivittämänä Kyösti kiertää tanssipaikkoja yhdessä Pekka Juntusen IskelmäOrkesterin kanssa.
Orkesteri koostuu pitkän linjan ammattimuusikoista.
Bändiliideri, haitaristi Pekka Juntunen on tanssi- ja iskelmäkansalle tuttu muun muassa Leif Lindemanin monivuotisena säestäjänä sekä Kiuruveden Iskelmäviikon housebandin kapellimestarina.

Keikalla 31.12.25 Raumalla.