Napiksellakin on metsää hakattu. Muutama vuosi sittten harvennettiin etelärinteen kuusikkoa.
Suuri kiitos palautteesta, kannustuksesta ja plokien sisältöön liittyvistä kysymyksistä.
Vastaan julkisesti tässä tukien määrän julkaisua koskeviin ihmettelyihin.
Mistään leuhkimisesta tai siihen verrattavasta ei kysymys ole. On kysymys avoimuudesta. Tukien saajat ja määrät ovat julkista tietoa, netistä kaikkien löydettävissä.
Valtionkonttorin tukea tuli tällä kertaa Kainuuseen yhteensä yli miljoona euroa.
Erinomaista. Jokainen tukieuro on tullut varmasti tarpeeseen.
Viikon varsinainen plokin aihe on niinkin tylsä kuin metsä ja metsärahastot, yksi nykyajan ilmiö. Aihe on minua metsänomistajana aina kiinnostanut.
Taustalla kertomus keski-suomalaisesta, lähemmäs viittäkymmentä ikävuotta eläneestä sinkkunaisesta. Hänelle oli kertynyt syystä ja toisesta varoja siinä määrin, että nimitys raharikas ei ollut kaukaa haettu.
Siis varakkaasta vanhasta piiasta oli kysymys. Oliko miesseuralta suojellut ulkomuoto vai luonne, tai molemmat, sitä ei tarina kerro.
Raharikas nainen oli ollut kuuntelemassa, kuinka metsärahaston agitaattori kertoi tästä loistavasta sijoitusmahdollisuudesta.
Kuten Mikko Alatalo lauloi, oli lipevä käynti lärven ja kun selkäni käänsin, veivät herrat järven.
Raharikas nainen alkoi epäillä, että tässäkin kävisi näin. Hän ei saisikaan huomattavalle sijoitukselle haluamaansa vastinetta.
Naisen tuttavapiiriin kuuluneet metsäammattilaiset ja muuten asioista jotain ymmärtävät kielsivät ehdottomasti metsärahastoon sijoittamisen.
Koska lyhyesti sanottuna kyse oli siitä, että sijoittaisiko esimerkin nainen omaan metsäänsä suoraan vai välivouhkan kautta.
Nainen ostikin noin 100 000 eurolla metsäpalstan. Lähes 80 hehtaarin palstalla oli useamman kymppitonnin verran hakattavaa metsää, pieni lampi ja palstan halki virtaava puro ja jonkinlainen soraesiintymäkin.
Mikä tärkeintä, metsäpalsta oli naisen oma. Minne voi reppu selässä mennä reippailemaan, tehdä tulet puron äpräälle ja keittää kahvit nokipannulla puron kirkkaaseen veteen.
Kuunnella lintujen laulua sekä muita metsän ääniä. Oman metsän havinaa, osakepaperien rapinan sijaan. Oma metsäpalsta käy lisäksi vakuutena ja sen voi tarvittaessa myydä.
Raharikkaan naisen sisarukset ja heidän lapsensa pääsevät aikanaan nauttimaan mukavasta perinnöstä ja maksamaan muhkeat perintöverot. Mikäli ei ymmärretä palstaa myydä perillisten muodostamalle metsäyhtymälle, joka maksaa kauppahinnan vuosittaisissa erissä. Näin vältetään perintöverot ja muutkin verot.
Metsärahastot ovat ostaneet maita puutavarayhtiöiltä.
Kovalla tohinalla perustettujen metsärahastojen toiminta on jotenkin laantunut. Eikä se ole mikään ihme, ensimmäisen metsäkaupan jälkeen on vaikea saada rahastolle lisää tuloja muualta kun uusilta sijoittajilta.
Metsärahastojen ylihintaisten ostojen ansiosta ovat metsäpalstojen hinnat nousseet. Hintakehitys on osunut rahastojen omaan nilkkaan. Rahastojen omaisuuden kartuttaminen vaatii entistä enemmän rahaa.
Tässä vaiheessa toiminta muistuttaa jopa pyramidihuijausta. Vaikka mitään laitonta ei toiminnassa olekaan. Yhteys löytyy siitä, että viimeisimpinä rahastoihin sijoittuneiden saama tuotto on vähäinen tai olematon.
Asiantuntijat ovat julkisesti todenneet metsärahastojen sijoittajille lupaamien tuotto-odotusten olleen ylimitoitettuja.
Nyt sijoittajien rahalleen saama tuotto edelleen pienenee, koska uusia palstoja eli myytävää metsää ei rahastolla ole varaa hankkia. Tai ostettavaa ei ole.
Yleensä metsärahastojen ensimmäinen ostos oli isolta metsäyhtiöltä. Yksityiset isännät eivät ole innokkaita metsäpalstojaan myymään. Varsinkaan jos palstoilla on hakattavaa metsää.
Tämä tarkoittaa sitä, että metsärahastoilla ei ole kasvumahdollisuuksia, eikä ne ole kannattavia sijoituskohteita.
Olen käynyt ihmettelemässä hakkuujälkeä muutamien metsärahastojen mailla. Uudet metsänkäsittelyohjeet, muun muassa jatkuvan kasvatuksen malli on palvellut metsärahastojen tavoitteita ottaa kasvusta pois kerralla mahdollisimman paljon. Jälki on ollut karmeaa. Yksikään isäntä ei metsiään noin käsittelisi.
Rahastot ovat hakanneet metsänsä tarkkaan. Kuvassa ei ole kuitenkaan rahaston metsässä käynnissä oleva hakkuu vaan arkistokuva UPMn hakkuusta Maanselän Lappavaarassa.
Sitä olen ihmetellyt, etteivät metsänhoitoyhdistykset ole tietääkseni kovin paljon kommentoineet metsärahastoja. Vaikka yhdistykset välittävät kiinteistönvälityksensä kautta metsäpalstoja. Potentiaaliset ostajat saattavat teoriassa lipsahtaa hupuloimaan rahansa rahastoihin. Meille pohjoisen metsänomistajille kerrottiin viikolla 6. hyviä uutisia. Metsä-Group teki investointipäätöksen Kemin jättikokoisesta sellutehtaasta.
Huomioiden Stora Enson Ouluun tekemät investoinnit, on kuitupuulla hyvä menekki tulevaisuudessa.
Nykyajan Jumalasta seuraava, THL:n Mika Salminen kertoi tiistaiaamun uutisissa ensi kesänä palattavan normaaliin elämään. Ei löydy sellaista pappia tai piispaa, joka yhtä paljon lohduttavan ilosanoman pystyisi kertomaan.
Koronan pitäisi siis olla melkein ohi silloin kun koulujen lukuvuosi on päättynyt. Useissa isojen kaupunkien kouluissa on opiskeltu etänä.
Muuan ammattikoulun opettaja sanoi osuvasti etäopiskelusta käytännön alan aineiden ollessa kyseessä seuraavaa: ”Opettajan mielestä se on sama kuin tanssikurssien järjestäminen kirjeopiston kautta.”
Mutta näillä tartuntaluvuilla mentäessä ei tansseja lumien aikana järjestetä. Eikä voimassaolevien rajoitusten aikana.
Lumien lisäksi pakkasia on riittänyt. Olen ollut täällä kuurankukkasairaalassa nyt viikot ja viikonloput kotona. Nimi ei tule Joel Hallikaisen laulusta vaan uuden sairaalan kylmyydestä kertovista uutisista. Muutama viikko sitten täällä oli kylmä, mutta pesuhuoneen oven auki pitäminen ja lämpötilansäädöt korjasivat tilanteen. Muutenkin täällä on ollut ihan lokoisaa olla kuntoutettavana.
Jos sairaalassa hommat pelittää, niin sairaalan ulkopuolella meinaa tökkiä.
Vammaispalvelulain mukaan meillä kotona pitäisi tehdä pientä olosuhderemonttia.
Hakemus jätettiin kuukausi sitten. Asian perään kyseltäessä kävi ilmi, että remontteja tekevällä sopimusfirmalla on niin paljon töitä, että aikaikkuna olisi useita kuukausia. Kukaan ei ehtisi käymään edes tarjouksen tekemistä varten tilanteeseen tutustumassa.
Emme jääneet hämmästyksen sormi kummastuksen suussa odottelemaan kuukausien kulumista. Pyysimme näitä remppoja tehneen toisen firman tekemään tarjouksen. Koska meitä näin neuvottiin. Viime viikonloppuna kävi kyseisen yrityksen mies ja teki maanantaina sotelle tarjouksen. Näistä asioista vastaava henkilö oli luvannut vaimolle käsittelevänsä tarjouksen torstaina.
Torstai oli toivoa täynnä ja Maija yritti muutaman kerran soittaakin jo kyseiselle viranhaltijalle.
Ullatus, ullatus. Puhelimeen ei vastattu. Kun takaisinsoitto tuli, olin sattumalta vaimon puhelimen luona tyttären kanssa.
Tämä sattuma saattoi soten virkailijan sillä kertaa pelastaa vieläkin pahemmalta kuin tyttäreni ja minun kysymyksiltä.
Kävi ilmi, ettei päätöstä oltu tehty torstaina, eikä tehtäisi.
Syynä hakemusten suuri määrä. Paksu pinkka, viranhaltija kertoi.
Kysyin, että onko pinkka kaksi vai kolme metriä paksu, vastasi viranhaltija jonossa olevan kymmenen hakemusta.
Kun kysyin aikaikkunaa, niin helmikuun aikana hän aikoi tuon valtavan hakemusmäärän käsitellä. Siis kahden ja puolen viikon aikana.
On totta, että varmaan jotkut hakemukset vaativat kotikäynnit. Mutta minun tapauksessa kotikäynti oli jo tehty ja myös luettelo tarvittavista muutostöistä.
Näin maalaisjärjellä ajateltuna olisi riittänyt hakemuksen ja tarjouksen läpilukeminen ja joko hylkääminen tai hyväksyminen. Aikaa menisi viisi minuuttia. Jos tekstiä on kirjoitettu molemmin puoli A4-arkkia, niin 10 minuuttia.
Perjantaina iltapäivällä tilanne muuttui. Viranhaltija soitti ilmoittaen asioiden edistyvän niin, että sopimusurakoitsija tulee maanantaina katsomaan kohdetta.
Sanalla kävi ilmi, ettei urakoitsijalle oltu lähetetty vielä mitään tietoa tarvittavista toimenpiteistä. No paperithan löytyvät meiltä. Toimenpiteet käytiin läpi edellä mainitun tammikuussa kotikäynnin yhteydessä.
Minulle tuli olo, että Kainuun Soten vammaispalveluissa on tämän perusteella joko resurssipula tai sitten tarvetta tarkastella toiminnan tehokkuutta hyvinkin tarkasti.
Tuli myös sellainen olo, että kuntoutuspotilaat saisivat mieluummin olla viikonloput sairaalassa, kuin kotonaan.
Pertti Granqvist
Sotkamon Nuorisoseuran hallituksen jäsen ja
ohjelmisto- ja markkinointitiimin jäsen