Jari Sillapää suosionsa huipulla.
”Ensin oli Ola ja sitten tuli Topi”, lauloi Matti Esko muusikkojen elämästä kertovassa ”Karavaani kulkee”-kappaleessa.
Jos tuohon lisättäisiin, Reijo, Dallapé, Annikki, Eino ja Eki sekä Jari, olisi jonkinlainen suursuosikkien lista valmiina.
Dallapé on kiertänyt Suomen lavoja 95-vuotta.
Sotien jälkeisestä ajasta melkein tähän päivään ylettyvä lista.
Ykkönen on tietenkin Olavi Virta. Tästä vallinnee yksimielisyys.
Nostaisin hopeasijalle Reijo Taipaleen ja pronssille Erkki Junkkarisen. Annikki Tähti on mitalisijojen tuntumassa Samoin Eino Grön ja Dallapé.
Kuudes on Topi Sorsakoski, yksi parhaista 1980-90 -luvun esiintyjistä, minun mielestä siis.
Erkki Junkkarinen keikalla Sotkamossa maaliskuussa 2008.
Jos tässä listassa tarkasteltaisiin vain 70-lukua, olisi ykkönen Erkki Junkkarinen. Kappale kauneinta Suomea vihellyksineen soi korvissani vieläkin.
Junkkarinen oli taitava viheltäjä. Hänen vihellystään voi kuulla Olavi Virran vuonna 1960 levyttämällä ”Sydänsuruja” -levyllä. Keikkojen lisäksi levyt tekivät kauppansa. Junkkarinen oli ensimmäinen Suomessa platinaa levyttänyt artisti.
Parempaan pystyi Jari Sillanpää neljä vuosikymmentä myöhemmin. Sillanpäälle ei riittänyt kulta eikä platina, piti olla kristallia.
Vitsi, vitsi. Jari Sillanpäällä ja Erkki Junkkarisella oli kyky tanssiyleisön villitsemiseen. Kesällä 1996 Jari Sillanpään esiintymislavalta pukuhuoneeseen saattaessani naiset yrittivät päästä idoliaan koskettamaan niin kiihkeästi, että päälläni ollut järkkäripaita repesi.
Rotti-Kake ajoi tanssikyytiä hetku-mallisella Kutterikaanialla. Kyydissä oli 90 Sillanpään keikkaa katsomassa ollutta naista.
Onnikka oli siis niin täynnä kun voi olla. Yksi naisista oli istunut melkein vaihdekepin päällä. Kake oli Perttulan risteyksessä kysynyt, että saisiko tuota vaihdetta vaihtaa?
”Omaa keppiäsipähän heiluttelet”, oli nainen vastannut.
Kymmenen vuotta myöhemmin Siltsu sai olla rauhassa naisilta. Mutta tänä vuonna on sensaatiolehti kertonut hänen harrastaneen kielikoukkuja Levillä naisen kanssa.
Sillanpää täytti huipulla ollessaan useat tanssipaikat, jopa Kuhmon Kelolla oli yli 500-päinen yleisö. Valitettavasti suosion aallonharjaa ei riittänyt kovin pitkäksi aikaa. Tanssijoita miellyttänyt musiikki eli Jukka Kuoppamäen tekemät kappaleet katosivat ohjelmistosta. Tanssienjärjestäjien kanssa alkoi ilmetä kaikenlaista säätämistä. Loput syyt ovat olleet luettavissa iltapäivälehdistä.
Niin vielä Junkkarisesta, ettei hänestä ole kumma kyllä tehty elokuvaa, eikä Sillanpäästä eikä Topista. Eikä Reijo Taipaleesta. Topista on tehty kirja, kuten myös Kari Tapiosta. Kari Tapio oli yleisöä vetävä artisti, pitkän tie kulkija kuin myös Eino Grön.
Reijo Taipale esiintyi harvemmin Napiksella. Siihen oli syynsä, joista ei sen enempää. Kyse oli viihdebisneksen lieveilmiöistä, joista on julkisuudessa yllättävän vähän puhuttu.
Haastattelin Reijo Taipaletta kerran Napiksella. Kysyin häneltä, miten hän on pysynyt suosion huipulla vuosikymmeniä?
”Olen esittänyt tanssien yleisölle tanssimusiikkia.”
Yhteen lauseeseen oli kiteytetty suuri viisaus.
Hurmosmeininkiä Juha Tapion keikalla Naapurinvaaralla.
Erkki Junkkarinen, Jari Sillanpää ja Kake Randelin ja Reetu olivat hurmosesiintyjiä kuin myös Juha Tapio. Hurmosesiintyjä tarkoittaa artisteja, jotka eivät vetäneet yleisöä pelkästään tanssimaan. Orkesterien puolelta hyvä esimerkki tästä oli Dingo. Dingoa en varsinaiseksi tanssiorkesteriksi laske, mutta ilmiönä Dingo oli ainutkertainen.
Kaken ja Reetun kohdalla suurelle suosiolle on vaikea järkisyitä keksiä. Reetuakin vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kulkivat yläkouluikäisetkin pojat sekä nuoret naiset katsomassa. Joku selittämätön karisma on se syy, miksi lippukassat kilisivät näiden artistien esiintyessä. Sekä vetävät kappaleet ja Reetun kohdalla medianäkyvyyden lisäksi.
Kymmenen vuotta nuorempi Kake Randelin on ollut myös nuorison idoli ja samoin turkulaisduo Matti ja Teppo.
Eli heidän musiikkinsa sanoma meni ihon alle, tunteisiin. Esiintyjien suosioon voi sanoa vaikuttaneen toisinaan enemmän tunteen eli fiiliksen kuin niin sanotun järjen.
Arja Havakka on ammattimuusikko, yksi kappale teki hänestä tanssilavoille halutun esiintyjän, Samoin Vera Teleniuksesta.
Tarja Ylitalo oli oikeinkin suosittu 90-luvulla.
Oma ilmiönsä oli Anne Mattila. Loistava esiintyjä, kuten sisarensakin. Radion suosikkilistoilla menestyksellä oli toki vaikutusta. Toivottavasti he palaavat vielä lavoille.
Anne Mattila oli aikoinaan yksi suosituimpia naisesiityjiä.
Yölintu oli enemmän tanssiorkesteri kuin Yö, vaikka Yökin sai väen aikanaan vaaralle vaeltamaan. Leif Lindemanissa on sitä jotain perinteisen tangolaulajan charmia, mutta aivan megasuosioon ei charmi ole kantanut.
Yölintua jollain tavalla muistuttavat Komiat aloittivat huonon aikaan. Koronalla on vaikutukset ollut myös tanssiorkestereiden mestaruuden voittaneen Neitosten toimintaan.
Maria Pisilä on Neitosten orkesterin solisti.
Kuten myös monien muiden orkesterien. Toivottavasti kaikki soittajat ja laulajat eivät vaihda pandemian aikana ammattia.
Finkut ja Sinitaivas ovat myös maininnan arvoisia kun puhutaan yleisöä vetävistä systeemeistä.
Katri-Helena on viihdyttänyt suomalaisia useilla vuosikymmenillä.
Tangokuninkaallisista Siltsu oli siis ykkönen, kuningattarista Arja Koriseva ja Saija Tuupanen. Naissolistien kruunaamaton kuningatar on kuitenkin Katri-Helena. Tangokuninkaallisista eivät kovin monet suuren yleisön tietoisuuteen ole päässeet. Kyösti Mäkimattilalla oli orkesteri ja hyvä maine jo ennen tangokuninkaaksi valintaa. Kaikille tangokuninkaallisille oli valmiiksi myyty keikat ja kovalla hinnalla. Kun hinta ja laatu eivät kohdanneet, loppui tähdenlento heti alkumetreille.
Heikki Koskelo ei voittanut kuninkuutta, mutta menestyi paremmin kuin moni kuningas. Esiintymislavojen ulkopuolinen julkisuus ei vain parasta mahdollista ole ollut.
Tanssienjärjestäjien kannalta on merkitystä myös sillä, millaista yleisöä orkesteri huveihin houkuttelee.
Souvareita katsomaan ja heidän tahdissaan tanssimaan tulee iäkkäämpää ja vähemmän mölyjuomia nauttivaa väkeä kuin Randeliinin keikalle. Paitsi Randeliinin keikkapalkkio on useita tuhansia euroja pienempi.
En moiti Souvareita, enkä muita hinnakkaita orkestereita. Hulluhan ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa. Hulluuden maksoivat asiakkaat ostamalla pääsylipun. Jos pääsylipun ostajia ei ole, ei orkesterilla keikkaputki kovilla hinnoilla jatku.
Uuden normaalin koittaessa lähdettäneen liikkeelle edullisilla orkestereilla ja vähän kuin ilmaa haistellen. Tähän saakka on menty ohjelmatoimistojen sanelemilla ehdoilla, joissa pahimmillaan kiellettiin jopa valokuvaus ja videointi.
Nyt näyttää siltä, että pitkälle syksyyn mennään ennen tanssien täyteen vauhtiin pääsemistä. Huolimatta siitä, että tartuntojen määrä on nyt laskussa. Vaaditaanko asiakkailta koronapassit ja tanssitaanko maskit kasvoilla, se nähdään kesän koittaessa kuin myös se, että mitkä solistit ja orkesterit nousevat viihdetaivaan kirkkaiksi tähdiksi.
Suomen hallituksen perjantaina ilmoittamat aikataulut tarkoittavat sitä, että jopa heinäkuussa tanssittaisiin ilman suositusta maskien käytöstä.
Pertti Granqvist
Sotkamon Nuorisoseuran hallituksen jäsen,
ohjelmisto- ja markkinointitiimin jäsen