Jarno Itkonen

Jarno on vuoden 2006 tangoprinssi, ja 2019 tangofinalisti.

Jarno on julkaissut useita yksittäisiä kappaleita, sekä pitkäsoiton vuonna 2017.

Jarnoa säestää Yötaivas.

Jarno esiintyy Napiksella ensimmäisen kerran.


Kuva: Top Focus J. Pihlaja

Saija Tuupanen

Saija on kotoisin Tuupovaarasta, ja ensimmäiset laulajan uran muistot tulevat Tuupovaaran kyläkaupasta. Kauppareissulla esitetty laulu palkittiin pienellä maistiaisella.

1995 Saija voitti Nurmeksessa pidetyn Viisuviikarit lastenlaulukilpailun.

Saija on opiskellut ravintola-alaa, ja valmistunut Joensuun ammatti ? instituutista ravintolakokiksi.

Vuonna 2000 Saija oli mukana Kontiolahdella pidetyllä artistikurssilla, jonka opettajina toimivat Maija Hapuoja, Susanna Haavisto ja Markku Könttä.

2000-luvun alkupuolella Saija sijoittui Suomen tähti -kisassa kolmanneksi.

2003 Saija kruunattiin Tangokuningattareksi, ja tuo voitto mullisti elämän. Paljon oli opittavaa keikkailun arjesta, mutta haasteen Saija otti innolla vastaan.

Keikkailun lisäksi myös kesäteatteriroolit työllistävät Saijaa. Ahkerasti keikkaileva Saija on kohoamassa yhdeksi valovoimaisimmista naisartisteista.

Saijan viimeisin kappale on nimeltään Vaarallisen hyvää.

Saijaa säestää nykyään eXmiehet; Aki Metsälä laulu, haitari ja koskettimet, kitara Pete Hämäläinen, basso Marko Eskola ja rummut Toni Salminen.

Aiemmin yhtye oli nimeltään Kunnon miehet, mutta yhtyeen nimen käyttöoikeuden omaava jäsen lähti pois, ja siitä juontuu nykyinen nimi. Kunnon miehet - yhtye toimii pohjoisessa uudella kokoonpanolla.

Saija keikalla 24.10. Lapinlahdella.

Edellisen kerran Saija esiintyi Napiksella viime vuoden elokuussa, tunnelmia täältä.


Kuva: Emmi Virtanen

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä