Naapurinvaaran ensimmäiset juhannustanssit järjestettiin nykyisellä paikallaan 65 vuotta sitten, juhannuksena 1959.


Kuva: A-Duuri

Kake Randelin

Kake osallistui vuonna 1979 Syksyn Sävel-kisaan kappaleella En unta saa. Kappale ei päässyt kilpailemaan, mutta se esitettiin ohjelmassa Syksyn Sävelen karsitut. Finnlevy-tuottaja Timo Lindström näki kyseisen ohjelman ja kiinnitti Kaken levy-yhtiön artisteihin.
Vuoden 2013 Syksyn sävel – kilpailussa Kake oli mukana kappaleella Suomalainen sisu, sijoitus oli kisassa kolmas.

Vuoden 1979 lopulla ilmestyi single, jossa olivat kappaleet En unta saa ja Kirje kotiin. Kirje kotiin nousi koko kansan hitiksi, eikä suosiolle näy loppua. Näin Kake lauloi itsensä suomalaisten sydämiin. Ja lisää hittejä on vuosien saatossa tullut.

1983 Kake sai Avaa hakas -kappaleestaan Emma-patsaan. Kappale oli vuoden iskelmä.

Kaken hitit vuosien varrelta löytävät aina vain uusia kuulijoita, ja tämä näkyy eri-ikäisten kohtaamisena keikoilla.

Kake oli mukana viimeisimmällä Tähdet tähdet – kaudella.

Kake ja Portion Boys julkaisivat kesäkuussa päivitetyn version Kaken hitistä Juhannusyö.

Kake on laulajan uran ohella toiminut yrittäjänä ja kunnanvaltuutettuna. Kake tunnetaan myös ralli- ja kuvataideharrastuksistaan.

Keikalla 22.6 Kangasniemellä.

Kaken keikka juhannuksena Napiksella on muodostunut perinteeksi ennen koronaa. Tunnelmia viime vuodelta on nähtävissä täältä


Kuva: Raija Närhi

Hanna Hirvonen

Esittely Hannan omin sanoin

”Hanna Hirvonen on kainuulainen lauluneito, reipas esiintyjä ja intohimoinen tangon tulkki.
Hän keikkailee kainuulaisista muusikoista koostuvan Haavekuva- orkesterin kanssa. Ohjelmistossa heillä on monipuolista perinteistä tanssimusiikkia.

Hanna on niittänyt laulukilpailumenestystä Kiuruveden iskelmäviikolta sekä Tangomarkkinoilta, jossa viimeisimmäksi kuningatarfinaalissa neljän parhaan naisen joukossa vuosina 2017 sekä 2018.
2022 Tangomarkkinoilla Hanna sijoittui toiseksi eli tangoprinsessaksi.

Hanna on myös tehnyt paljon yksityistilaisuuskeikkaa säestäjän kanssa pienimuotoisissa perhejuhlissa.

Hannan esikoislevy julkaistiin joulukuussa 2021.

Naapurinvaaralla Hanna on ollut viimevuosina tuttu näky, hän on ollut esiintymässä Metsäväen iltamissa sekä juhannusjuhlilla.”

Keikalla 22.6. Sonkajärvellä.

Hannaa säestää Napiksella Vetonaula.

Edellisen kerran Hanna oli Napiksella viime elokuussa. Tunnelmia löytyy täältä


Kuva: Mika Nurmi

Neitoset

Neitoset koostuu musiikin vahvoista ammattilaisista.

Mukana on Hyrynsalmelta kotoisin oleva haitaristi Stiina – Emilia Kemppainen.

Yhtye voitti SMORK-kilpailun heinäkuussa 2019 Seinäjoen Tangomarkkinoilla.

2019 Neitoset sai Kullervo Linna Säätiön palkinnon.

Neitoset on vuoden 2020 tanssittaja.

Keikalla 22.6. Pyhäjoella.

Neitoset = Raudanlujaa ammattitaitoa, nuoruuden intoa ja naisenergiaa parhaimmillaan.

Yhtyeen kappale Käsikirjoitus julkaistiin helmikuussa 2023. Neitoset ovat myös levyttäneet instrumentaaliversiona kappaleen Ilta Oulunjoella. Lisäksi Sulamith löytyy Neitosten versiona.

Kokoonpano: Laulu ja perkussiot - Marja Pisilä
Harmonikka, koskettimet ja laulu - Stiina-Emilia Kemppainen
Basso ja laulu - Azra Topcu
Kitara ja domra - Maria Sapelkina
Rummut - Satu Palmroos

Neitoset olivat Napiksella edellisen kerran viime syyskuussa. Tunnelmia nähtävissä täältä

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä