
Joka toinen päivä vesisadetta, joka toinen päivä heleää auringonpaistetta. Heleän auringonpaisteen vuoro osui lauantai-illalle.
Sää oli siis lempeä ajoneuvoharrastajille, jotka kuin tulevan kesän airueena ajoivat Naapurinvaaralle. Autoja ja traktoreita oli yhteensä yli 20. Samoista ajoneuvoista länkyttäville kerrottakoon jopa ennen näkemätöntä kalustoa olleen liikenteessä. Muun muassa kontiomäkeläisen Aki Tegelbergin ”Maailmanpankki-Sisu” ja tiettävästi Kajaanista saapunut Ford Transit. Bensiinillä kulkeva legendaarinen pakettiauto. Unohtamatta Antero Kyllösen vuoden 1965 Eliteä. Sitä yksilamppuista mallia. Sekä hienoa ”Tippa-Rellua.”
Kauniilla keväisellä säällä saattoi olla myös vaikutus illan yleisömäärään. Suuria ei odotettukaan, koska toukokuussa ei perinteisesti väki ole liikenteessä. Sotkamon linja-autossa oli kuitenkin lähes 30 matkustajaa ja asiakkaita yhteensä 300.
Sanna Linna ja Ville Liimatainen vastasivat illan tanssimusiikista. Ville Liimatainen ja Ajomiehet ovat Topi Sorsakoskesta sekä Agentsista vaikutteita saanut bändi. Bändi, joka tarvitseisi sen hitin tai jonkun muun tapahtuman kuuluisuuteen noustakseen. Yleisössä oli niitäkin, jotka olivat nähneet bändin keikoilla ja tulivat ihan sen takia Naapurinvaaralle.
Sanna Linna kertoi ensimmäisen setin jännittäneen. Lisää jännitystä kehiin toi äänentoistolaitteiden temppuilu.
Sannaa säesti Jake Niska Band, yhtyeen rumpalin mukaan. Jake Niskan lempinimi on Valkeakosken Pavarotti ja miehen laulutaitojen perusteella lempinimi on vähintäänkin ansaittu.
Ketä vanhat ajoneuvot kiinnostavat, heille kerrottakoon Kainuun Rattoriporukan kokoontuvan maata muokkaamaan lauantaina 7.6. klo 9.00 Torinkylän koulun lähipelloille. Torinkylän entisen koulun pihapiiri on tapahtuman keskuksena. Saman päivän iltana Naapurinvaaralla järjestetään kesäkauden avajaistanssit. Esiintymässä Heikki Koskelo ja Sari Koivikko.
Kainuulaisittain ajoneuvoharrastajien suurtapahtuma on 18.-20.7 Kuhmossa. Tänä kesänä teemana ovat jenkkiautot. Toki muutakin nähtävää tapahtumassa on ja rompetori sinänsä kiinnostaa muitakin kuin vanhojen ajoneuvojen ystäviä.
Teksit ja myöhemmin julkaistava video: Pertti Granqvist.
Kuvat: Janne Tarvainen ja Pertti Granqvist.





