Naapurinvaaran Huvikeskus

Kesä tuli syksyn keskelle

Lauantaina oli todella kaunis ja lämmin ilma, liioittelematta voi väittää kesän tulleen syksyn keskelle. Kesä, melkein juhannus koitti Naapurinvaarallekin. No liioittelua on juhannukseen vertaaminen, mutta 755 myytyä lippua syyskuun viimeisenä lauantaina ei nykyaikana ole vähäinen määrä.

Vertailua Naapurinvaaran vetovoimaan voi hakea, vaikka perjantai-illan keikasta Kuopion Rauhalahdesta. Siellä oli ollut Saija Tuupasen ja eXmiesten keikalla noin 550-päinen yleisö. Huomioitavaa on myös alueiden väestöpohjan ero.

Lauantaina Naapurinvaralla esiintyi Saija Tuupasen kanssa Sami Rosholm & Sävel.   Sävel on tullut tutuksi Jyrki Nurmisen orkesterina.

Heti tanssien alussa kuultiin näyte orkesterien tai oikeastaan hanuristien Aki Metsälän, Risto Lunkan ja Pertti Jaakkolan osaamisesta. Kolme haitaria soi ensiksi masurkan ja sitten Säkkijärven polkan tahdissa.

Ennen tanssien alkua vaaralle kiipesi bussi, jonka rekkari YLE-100 kertoo kaiken. Torstaina Hiljaisen Kansan luona pysähtynyt ja perjantaina Vaarannivalla Suomusalmella käynyt bussi juhlistaa Yleisradion 100-vuotista toimintaa ja kiertää kaikki Suomen 19 maakuntaa. Kainuuta ei bussi kiertänyt kaukaa, vaan Suomussalmen lisäksi vieraili Naapurinvaaralla.

Bussikiertuetta järjestellyt Jusu Lounela kertoi Hiljaisen Kansan kahvilalla olleen Suomussalmen neljäsluokkalaiset käymässä. Vaarannivan kylätapahtumassakin mukavasti oli ollut väkeä.  Naapurinvaaralla bussi ajoittain täynnä tutustujia ja ulkopuolellakin väkeä parveili.

Jusu Lounelalla oli paikallisiin oloihin sopivat kamppeet päällään. Jymyn pipo ja huppari.

Kainuulaisten lisäksi yleisössä oli silmämääräisesti arvioiden savolaisia huomattavan paljon.

Maaningalta lähes 50. Maaningan Kasinon talkooväki kävi tutustumassa Naapurinvaaran Huvikeskuksen toimintaan.

Niin savolaiset kuin muutkin pääsivät nauttimaan Saija Tuupasen vauhdikkaasta esiintymisestä. Ohjelmistossa on muutamia uudella sovituksella piristettyjä Katri-Helenan tunnetuksi tekemiä hittejä.

Sami Rosholmin orkesterilla on yleisöltä kiitoksen saanut juttu ”ilmoitustaulu.”  Taulu kertoo, onko tulossa valssi, slovari, humppa tai tango.

Samin ohjelmisto oli myös monipuolinen ja yleisöä tanssittava.

Sami on ensi vuonna esiintymässä kauden aloituksessa. Saijalla on kaudella 2026 Naapurinvaaralla kaksi keikkaa. Ensimmäinen jo maaliskuussa.

eX-miesten hanuristi Aki Metsälä kertoi keikkaa riittäneen.

”Niin paljon kuin vain on kehdannut tehdä.”  Saijan edellisen viikon sairasloman aikana Aki kertoi parannelleensa roudatessa murtuneita kylkiluita.

”Haitarin soittaminen olisi tehnyt kipeää.”

Lokakuussa ei tansseja ole. Maaseutu- ja metsäväen iltamat 18.10 on lokakuun ainoa tilaisuus. Iltamien kuljetuksista ym. tiedotetaan myöhemmin.

 

Kuvat: Janne Tarvainen.

Teksti ja myöhemmin julkaistava video: Pertti Granqvist.