
Kysyin Aleksi Yli-Sissalalta, missä on tehty kesän yleisöennätys Komioiden keikalla?
”Stadionilla.”
Tarkensin kysymystä, että mikä on kesän paras yleisömäärä tanssipaikoilla?
”Taisi olla eilen Iitiän lavalla, 1500.”
Kovin kauan ei Iitiän lavan ennätys ehtinyt olla voimassa.
Lauantaina Naapurinvaaran Huvikeskuksessa Komioiden, Albert Salminen Trion ja Neitosten keikalle myytiin 1620 lippua. Tiketin kautta lähes 500 lippua ja nuorisolippuja runsas 200.
Kova luku syksyn pimeässä ja sateisessa kelissä. Mitenkään väheksymättä orkesterien osuutta, niin kesälavojen ovien sulkeutuminen ja päällekkäisten tapahtumien, esimerkiksi kunnan järjestämien ilmaiskonserttien puuttuminen viikonlopun kattauksesta vaikutti osaltaan myönteisesti yleisömäärään.
Sateinen kelikään ei houkutellut viettämään iltaa mökeillä ja terasseilla.
Komiat onkin kiistattomasti vetovoimaisin ja erityisesti nuoria tanssittava orkesteri Suomessa. Voimakkaalla haitaripoljennolla soittava orkesteri on uusien hittikappaleiden lisäksi herättänyt henkiin muun muassa vanhat humpat ”Kirje sieltä jostakin” ja Josef, Josef.” Nämä kaikki kuultiin lauantaina Napiksella Kaihosielua unohtamatta.
Soundsheckin aikana hanuristi Antero Linden hauskutti yleisöä esiintymällä Jymyn pipo päässä. Albert Salmisen orkesterin kanssa hän esitti Veikko Lavin tunnetuksi tekemän ”Silakka-apajalla.”
Letkajenkan ajaksi Linden siirtyi rumpuihin, Eero Nummela otti haitarin syliinsä ja Aleksi Yli-Sissala meni vetämään isommalle lavalle letkajenkkaa.
Komiat olivat olleet aiemmin päivällä katsomassa Jymyn ja Mansen välistä pesäpallo-ottelua.
Neitosten esiintymisessä oli tunnetta mukana tavallista enemmän. Keikka oli solisti Maikki Pisilälle viimeinen Neitosten kanssa.
”On tässä vähän itkettykin.”
Maikki siirtyy Taivaankaari-yhtyeen solistiksi. Neitoset jatkaa kvartettina solistinaan kitaraa soittava laulajatar Tuuli Wallenius.
Lauantaina Neitosten kitaristina oli nuori mies Jesse, koska naiskitaristeja ei löytynyt tuuraamaan.
Komiat jatkoi matkansa Ouluun kautta Lapin kiertueelle.
Naapurinvaaran tanssikautta syyskuussa jatketaan 20.9. ja 27.9. Lokakuussa on vain yksi tilaisuus, Maaseutu- ja metsäväen iltamat 18.10.
Vaikka yleisöä oli paljon ja ravintolamyyntikin kohtalaista, niin tilaisuus sujui ilman hässäköitä. Kiitos jälleen kerran yleisölle asiallisesta käytöksestä.
Teksti, kuvat ja myöhemmin julkaistava video: Pertti Granqvist






