Vaikka lauantaina etelämpänä oli kammokeli, paha lumimyteri ja Sotkamon kohdalla taivasta säätilan määritteli koko viikon ajan jatkunut kelkkaetelän puoleinen, ajoittain puuskainen tuuli, niin sunnuntaina aamulla pihalla tepasteli vanhan kansan mukaan kesän läheisyyttä ennustava lintu.
Västäräkki oli lentänyt taas pohjoiseen, maahan outoon sohjoiseen Junnu Vainion riimittelyä lainaten.
Aiemminkin keväällä olemme huomanneet tanssipaikoilta niin meiltä kuin muualtakin väen katoavan ennen vappua, vapun aikana ja toukokuun ensimmäisten viikkojen aikana.
Meillä vielä vaikuttaa matkailu. Lumien sulaminen sulatti matkailun sesongin muutamassa päivässä.
Siksi ei joukkotilaisuutta odotetukkaan talvikauden päätöstansseista muodostuvan. Jossain vaiheessa oli suunnitelmissa 25.4 tanssien peruuttaminen. Näin jälkiviisaasti voisi todeta, että niin olisi pitänytkin toimia pelkästään järjestäjän näkökulmasta katsottuna.
Otetaanpa vähän lentokorkeutta asian tarkasteluun. Vakioasiakkailta tuli palautetta edessä olevasta noin kuukauden tauosta Naapurinvaaralla. Ymmärrettävästi. Sitten orkesterien kannalta ajateltuna jokainen keikka on tarpeen. Ja koska orkesterikattauksen hinta oli edullinen, hinta-laatusuhde niin sanotusti kohdallaan, päätettiin tanssit pitää.
Ehkäpä tämä päätös tuotti iloa ja riemua kaiken kurjuuden keskellä. Kurjuudesta mainittakoon polttoaineen hinta, joka ei voi olla vaikuttamatta ihmisten liikkumiseen.
Yleisömääräksi kirjattiin 230. He pääsivät tanssimaan kahden hyvää tanssimusiikkia esittävän yhtyeen ja kolmen solistin tahdissa. Reinon Retkueen Sanna Sällinen osaa laulaa ja soittaa erilaisia soittimia.
Heikki Koskelon esiintyminen on saanut uutta vauhtia. Heikin lisäksi ManTran solistina on Nina Åkerman. Lauantaina kuultiinkin muutamia mahtavia duettoja. Heikki päätti settinsä eräänlaiseksi hitiksi nousseen, uussovitetun Kainuun marssin esittämiseen.
Tavallista hiljaisempaa oli myös Karaokebaarissa. Virkeät talkoolaiset käyttivät tilanteen hyväkseen. Rissasen muori laittoi tanssikoulun toimimaan, oppilaina tyttärentytär ja tyttärentyttären poikaystävä. Musiikista vastasi sotkamolaisten hyvin tuntema ”Tango-Timonen.”
Seuraavat tanssit 23.5 Naapurinvaaralla ovat Olvikauden avaus. Juomien toimittaja vaihtuu nyt ja se tarkoittaa sitä, että Sandels-merkkistä olutta myydään Naapurinvaaralla. Alkuperäistä lonkkua on siitä huolimatta edelleen saatavissa.
Toukokuun 16. päivä käymme Murtomäen Kansantalolla järjestämässä Kainuu Tanssii ja Soi-kiertueen ensimmäiset tanssit. Tiedotamme aiheesta täällä ja somessa tarkemmin vapun jälkeen.
Teksti, kuvat ja myöhemmin julkaistava video: Pertti Granqvist




