Sotkamon Nuorisoseuran tunnustuspalkinnon Jaakon Puukon vastaanottajaksi Vuokatin Viinin yrittäjä Nils Colliander ( 77 ). Kyseessä on vuoden 2025 Jaakon Puukko. Päätös tehtiin viime vuoden puolella, mutta erinäisten yhteensattumien vuoksi tunnustus luovutettiin Sotkamon Nuorisoseuran kevätvuosikokouksessa vapun aattona.
Tunnustuspalkinnon perusti seuran kunniapuheenjohtaja J.O. Sorvari (1924-1994).
J.O. määräsi palkinnon annettavaksi miehen työstä Sotkamon ja Kainuun hyväksi. Sekä yhteistyöstä Sotkamon Nuorisoseuran kanssa. Tunnustus voidaan antaa naisellekin ja on annettukin.
Nils täyttää molemmat kriteerit. Hän on alallaan uranuurtaja Sotkamossa ja hänen ansiostaan Naapurinvaaran Huvikeskuksen asiakkaille voidaan tarjoilla laadukkaita paikallisia juomia.
Alkoholittomista viineistä alkaen. Väkevämmästä päästä löytyy Kuutamo-Pontikka. Siltä välin löytyy, viinejä, kuohareita ja siidereitä.
Vuokatin Viinin nimi on tällä hetkellä siinä mielessä harhaanjohtava, että yrityksen kahvio ja ravintola sekä ”juomatehdas” on viime elokuusta alkaen toiminut Sotkamon kirkonkylällä entisen Keskusliikkeen tiloissa Kainuuntien ja ”Herbakujan” kulmauksessa. Oikealta nimeltään kadunpätkä on Hermanninkuja. Korkonimi johtui siitä, että jonkin matkan päässä sijainneessa Alkossa asioineet nauttivat juomiaan kyseisellä kujalla.
Nyt kujalla voi nauttia laillisesti juomia Vuokatin Viinin terassilla.
Vuokatin Viinin myymälästä hankittuja viinejä ei kujalla nautita, eikä väkevämpiä juomia Sääntö-Suomessa saa myydä pullossa pois vietäväksi.
Ennen Vuokatin Viinin muuttoa tiloissa toimi grilli. Vuokatin Viini muutti kirkolle Vuokatista.
”Jonkin verran rasvaa oli katossa sekä seinissä. ”
Nils Colliander kertoi syntyneensä Helsingissä. Kokemusta liike-elämästä hän hankki yhdessä isänsä kanssa ja muutaman muun kanssa omistamassa patenttitoimistossa.
Luopuessaan osakkeistaan Nils oli toimiston suurin osakas.
Sotkamoon tuloon vaikutti vahvasti hänen hiihtoa harrastanut poikansa.
”Sopiva tontti ja talo löytyi Määttälänmäeltä.”
Talo oli kyllä siinä kunnossa, että rakennus päätyi palokuntien harjoituskohteeksi. Nyt tontilla olevaa asuntoa Nils kutsuu miesluolaksi.
”Asun siellä. Vaimo ja kolme lasta asuvat muualla omillaan”
Pasi Leskisen Vuokatin Viini oli jo laittanut pillit pussiin. Nils osti yrityksen vuonna 2007 ja näin hänestä tuli yksi Suomen 21:sta toimivasta alan yrittäjästä.
Tuolloin yrityksiä lienee ollut enemmänkin, tällä hetkellä määrä on tuo mainittu.
Nils kuvaili itseään kilpailuhenkiseksi tyypiksi, jolla jalat ovat tukevasti ilmassa.
Lisää intoa ovat antaneet onnistumiset.
”Jalansijaa on saatu Alkonkin markkinoilla.
Totuuden nimissä on todettava, että liikevaihdosta huomattava osa tulee Berliinin joulumarkkinoilta.
Iloinen yllätys hänelle oli Nuorisoseuran antama tunnustus. Ja hän antoi tunnustusta osaltaan tanssien järjestäjille:
”Teillä on siellä virkeää toimintaa. ”
Ensimmäisen Jaakon Puukon otti vastaan Kari Jansa 1994. Viime vuonna Kuhmon Mobilistit ry.
Toinen kuva Jaakon Puukon luovutustilaisuudesta. Oikealla Sotkamon Nuorisoseuran sihteeri Aija Heikkinen, varapuheenjohtaja Minna Pyy, Nils Colliander, Sotkamon Nuorisoseuran puheenjohtaja Maija Granqvist ja Yrjö Sorvari.
Teksti ja kuva: Pertti Granqvist


