
Naapurinvaaran juhannus 2025






Sotkamossa vietetään lehtijuttujen mukaan parhaillaan erikoisviikkoa. Tottakai silloin myös Naapurinvaaralla on sellainen viikko meneillään.
”Teemaviikko” alkoi rellevästi juhannusaaton tansseilla.
Yleisön kadosta ja erityisesti nuorison katoamisesta tanssilavoilta kirjoitetaan keskustelupalstoilla toistuvasti. Mainituista ilmiöistä ei ollut tietoakaan perjantaina Naapurinvaaralla.
Lippuja myytiin 2023 kappaletta. Alle 25-vuotiaiden ”nuorisolippuja” 399 kappaletta, yleisöstä pyöreästi laskettuna lähes viidennes oli nuorisoa.
Juhannusaattona koronan jälkeisenä aikana siirryttiin siis uudelle tuhat luvulle. On siinä ihmettä kerrakseen, aivan kuin 30-vuotta sitten Kauniiden ja Rohkeiden ”Erick Forresterin” vieraillessa juhannuspäivän iltana Hiukassa. Maakuntalehden nettijulkaisussaan julkaisema nostalgiapläjäys muistutti meitä siitä, kuinka 1995 ihmeteltiin yli 2 000 ihmisen saapumista hiukkaan.
Juhannusaattona eteläisen Kainuun maisemat kylpivät auringossa, mutta lämpötilat eivät hellelukemia näyttäneet. Päivällä terassille sekä ovien pieliin laitetut koivut toivat omalta osaltaan keskikesän juhlaan liittyvän tunnelman sekä vaaralta kauaksi järven taaksekin näkynyt juhannuskokko, jonka sytyttämisen ajankohtaa jouduttiin viime tingassa muuttamaan, kuin myös soittovuoroja. Muutoksen takana ovat järjestäjästä riippumattomat ja täysin yllätykselliset syyt. Pahoittelumme näistä muutoksista, joilla oli oma vaikutuksensa koko illan kulkuun.
Henri Jokinen pääsi torstaina reservin korpraalina armeijasta, ja oli odottavan innokkaalla mielellä tulevan keikkakesän suhteen. Napiksen keikka oli Henrin ja Aallonharja – yhtyeen ensimmäinen. Elokuun loppuun mennessä keikkoja on tulossa noin viitisenkymmentä. Uudessa bändissä jäsenet ovat kaikki samaa ikäluokkaa, joten soitto soi nuoruuden innolla. Henrin mukaan heillä on palo lavoille, ja halu viihdyttää tanssikansaa.
Illan musiikkitarjonta alkoi komeasti Kesäillan Valssilla, jonka taituroi Aallonharjan hautaristi Ilmari Tiainen. Hän tuli toiseksi vuoden 2023 Kultainen Harmonikka – kilpailussa.
Henri kertoi, ettei aiemmin ole Kaken kanssa ollut samalla keikalla. Hän odotti innolla millaisen hittikimaran ja tunnelman Kake tarjoilee.
Tanssimusiikkitarjonnasta omalta osaltaan myös piti huolen Armi Tenkula & Afrikan Tähti. Omien osuuksien välillä Armi myös viihtyi parketin puolella.
Illan odotetuin artisti Kake Randelin nousi lavalle yhdentoista jälkeen. Monta juhannusaattoa hän kehui Napiksella viettäneensä, ja aina on tunnelma ollut huipussaan. Niin tälläkin kertaa. Kake piti yleisön otteessaan alusta loppuun, ja villitsi kuulijansa erityisesti uutta suosiota saaneiden kappaleidensa ansiosta. Viime vuonna päivitetty Juhannusyö kuultiin encorena yhdessä Tilipäivä koittaa – kappaleen kanssa.
Huolimatta yleisömäärästä, ei mitään vakavampia kahauksia tapahtunut. Illan lopuksi aamuyön puolella oli etsitty seurueeltaan kadonnutta miestä. Lienee mies löytynyt, koska mitään ei ole kuulunut.
Pysäköintipaikat olivat täynnä. Niin varsinaiset kuin varalla ollut Naapurinvaaran koulun urheilukenttäkin. Järjestäjän kustantamilla takseilla kauaksi autonsa jättämät asiakkaat kuljetettiin tanssipaikalle ja takaisin pysäköintipaikalle. Täynnä väkeä olivat linja-autotkin ja ilahduttavasti Kajaanistakin kulkijoita kyytiin löytyi. Valitettava, että puhelinsoitoista päätellen linja-auton lähtöpisteeksi oli luultu Kajaanin ABC-asemaa. Siitäkin huolimatta, että aikataulussa kerrotaan tanssikyydin lähtevän Lohtajan Kauppakeskuksesta.
”Teemaviikko” jatkuu iltamilla torstaina 26.6. ja tansseilla 28.6. Ennen kesätaukoa Naapurinvaara tanssittaa vielä rastiviikkolaisia 1.7.
Teksti Päivi Karppinen, Maaria Haikola ja Pertti Granqvist.
Kuvat: Janne Tarvainen