Kuva: Tom Lahti
Leif Lindeman
Leif muistetaan vuoden 1991 tenavatähtikisasta.
Leif pitää tunnuslauseenaan ajatusta, että jokainen meistä on oman onnensa seppä ja kehottaa kohtelemaan muita, kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan.
Leif on aikuisiällä tehnyt mm. liki 20 vuotta gospel-esiintymisiä ja muuta monipuolista musiikkia.
Leif on toiminut myös autokauppiaana.
Leif on ollut myös Äänekosken kunnanvaltuutettuna.
Vuonna 2011 Äänekosken kaupunki myönsi 100-vuotisjuhlassaan Lindemanille Äänekoski-mitalin tunnustuksena hänen saavutuksistaan.
Leif on tangokuningas-finalisti vuosilta 2013 ja 2014, hän on yksi vetovoimaisimpia tanssilavoja kiertäviä miesartisteja. Varsinkin Etelä- ja Keski-Suomessa Leif on suosittu.
Leif voitti vuonna 2022 Syksyn Sävel – kilpailun kappaleella Sydämes on kultaa vieläkin.
Keikalla 24.4. Keuruulla.
Leifiä säestää nykyisin Rosette. Kokoonpano; Jari Mäkinotko basso ja laulu, Mikael Kienokoski rummut ja laulu, Marko Rauhala koskettimet ja laulu sekä Jouni Järvelä kitara ja laulu.
Viimeksi Leif oli Napiksella viime elokuussa. Tunnelmia löytyy täältä
Kuva: Arttu Helin / Kreatia
Hanna Hirvonen
Esittely Hannan omin sanoin
”Hanna Hirvonen on kainuulainen lauluneito, reipas esiintyjä ja intohimoinen tangon tulkki.
Hän keikkailee kainuulaisista muusikoista koostuvan Haavekuva- orkesterin kanssa. Ohjelmistossa heillä on monipuolista perinteistä tanssimusiikkia.
Hanna on niittänyt laulukilpailumenestystä Kiuruveden iskelmäviikolta sekä Tangomarkkinoilta. Tänä vuonna Hanna valittiin yleisön äänillä tangokuningattareksi. Kesän aikana Hanna kiersi keikoilla yhdessä tangokuningas Veeti Tikkasen kanssa. Syksyn aikana kumpikin jatkoi keikkoja oman orkesterin kanssa.
Hanna on myös tehnyt paljon yksityistilaisuuskeikkaa säestäjän kanssa pienimuotoisissa perhejuhlissa.
Naapurinvaaralla Hanna on ollut viimevuosina tuttu näky, hän on ollut esiintymässä Metsäväen iltamissa sekä juhannusjuhlilla.”
Hannan esikoislevy julkaistiin joulukuussa 2021.
Maaliskuussa Hanna julkaisi oman versionsa kappaleesta En antaa muuta voi.
Keikalla 22.4. Miehikkälässä.
Edellisen kerran Hanna oli Napiksella marraskuussa. Tunnelmia löytyy täältä


