Naapurinvaaran Huvikeskus

Hiihdot peruttiin, tanssit järjestettiin: Komiat parantavat vain vuosi vuodelta

Vanha ukko allakkaa silmäillessään kertoi säiden ennustamisen perussäännön. Täydenkuun aikana on korkeapaine, pimeän kuun aikana matalapaine.

Viikolla kymmenen kuu täyttyi ja muistamme kuinka hyvät ja vähän kylmän hivakatkin hiihtokelit olivat viikolla kymmenen.

Viikolla yksitoista kuu kääntyi. Poikkeuksellista oli se, kuinka rajun lämpöaallon ja sateet laskeva kuu toi tulessaan keskellä maaliskuuta, jolloin yleensä on eletty täyttä talvea.

Vastaavaa ja jopa lämpimämpää säätä on luvassa ensi viikolle ja sadettakin tulee. Hiihdot ovat siis hiihdelty.

Säätyypin muutos aiheutti Vuokatti Hiihdon ja monen muun vastaavan tapahtuman perumisen.

Naapurinvaaran hiihtotansseihin hiihtotapahtuman  peruminen vaikutti ehkä 150-250 asiakkaan verran. Näin, mikäli vertailuna käytetään Komioiden tahdittamien tanssien yleisömäärää viime syyskuussa.

Mutta tunnelma, se oli sama ja jopa tiiviimpikuin puoli vuotta aiemmin. ”Lululai”-pyyhkeet olivat ripustettu paineaitojen kaarien päälle ja yleisö suorastaan kirkui ilosta pesäpalloilijoiden lempikappaleen kajahdettua vahvistimista ulos. Niin, mikä sellainen kappale on?

Se on tietysti ”Josef, Josef, palanut et koskaan.”

Tämän kappaleen Komiat esitti ensimmäiseksi ja sitten tulikin hittikimaraa yhtyeen loistokkaan taipaleen varrelta aina ”Lululaihin” saakka.  Tapansa mukaan Komiat huomioivat faninsa taas erinomaisella ja mieleenpainuvalla tavalla. Esiintymisen jälkeen he olivat faniensa tavattavissa, nimmareita jakamassa ja yhteiskuvissa yli tunnin ajan.

Yleisöä vuoden toisella tanssilava keikallaoli noin 1350. Ensimmäisellä keikalla edellisenä Iltana Urjanlinnassa alle tuhat. Tilaa ei siellä paljon isommalle määrälle oekaan.

Albert Salminen Trio huolehti omalla vuorollaan sen, ettei tanssimiseen taukoja tullut. Yleensä ”kylältä” kuultuja juttuja ei kommentoida. Kuitenkin se väite, ettei Komioiden esiintyessä Naapurinvaaralla sopisi tanssimaan, osoittautui perättömäksi.

Kuten tuossa edellä todettiin, suurempaankin yleisömäärään varauduttiin. Korholan pellolta aurattiin varapysäköintipaikka, jolle ei kuitenkaan ollut käyttöä. Lähellä tarve oli. Syyskuisella yleisömäärällä tämäkin paikka olisi ollut tarpeen.

Linja-autoissa tuli Vuokatista reilusti väkeä. Kajaanista ei kulkijoita oikein tahdo löytyä. Mikä on siksikin omituista, että puolenkuun ajan on puhelin soinut ja soittajat kyselleet, ”että onko Kajaanista bussikuljetusta.”

Huvitilaisuus sujui ilman suurempia ongelmia. Suuriman ongelman aiheuttivat pankkikorttilaitteet. Toimimattomuden syitä selvitellään. Silti Naapurinvaaralla pätee isommissa tilaisuuksissa vanha sananlasku käteisellä maksavan asiakkaan ylivoimaisuudesta.

Viikon päästä lomalta palaava Saija Tuupanen ja hevosmies Iisalmesta, Mika Lappalainen tanssittavat Napiksella väkeä.

 

Kuvat: Janne Tarvainen

Teksti ja video: Pertti Granqvist