Naapurinvaaran Huvikeskus

Yhteenveto hankkeesta

Hankkeen loppuraportti

Yhteenveto hankkeesta:*

Hanketuen avulla saatiin toteutettua hakemuksessa olleet hankinnat. Yhteistyö urakoitsijoiden kanssa sujui hyvin, työt etenivät sujuvasti eikä takapakkia tai lisäkustannuksia syntynyt.

Toteutus:*

Hanke toteutettiin suunnitelmien mukaisesti 17.3.25-7.1.2026. Hankkeessa toteutettiin ulkopuolen maalaus, tanssilattioiden kunnostus, sälekaihtimet maisemaravintolaan, siivouskomeron rakentaminen, uuden paikoitusalueen valaistus, radiopuhelimet, ilmalämpöpumppu sekä valvontakamerat. Varsinaiset rakentamis- ja korjaustyöt tekivät ulkopuoliset urakoitsijat tarjouskilpailun kautta. Suunnittelussa ja valvonnassa oli mukana “talon väkeä”. Valaistuksen työt tehtiin talkoilla.

Tulokset:*

Hankkeen mukaisilla töillä ja hankinnoilla saimme parannettua tanssipaikan lisäarvoa sekä viihtyvyyttä että talon käyttöiälle jatkoa.
Lattia on tanssijoiden mukaan liukas, eikä meidän tarvitse käyttää liukasteita.
Turvakameroiden avulla voimme seurata kiinteistön alueella olevaa liikennettä myös kotoa käsin. Siivoojat saivat toivomansa siivouskomeron,
jossa tavarat ovat järjestyksessä ja helposti löydettävissä.  Syksyn ja alkutalven pimeys valaistiin uuden paikoitusalueen valaistuksella.

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma:*

Maalauksella parannettiin talon ulkonäköä ja samalla saimme korjattua lahoja kohtia. Ilmalämpöpumpun avulla sosiaalitiloihin saatiin lämpöä talviajalle ja hieman viilennystä kesälle. Lattian hionnalla yleisön viihtyvyys tansseissa parani, liukas lattia ilman liukasteita. Pimeän aikana ulkovalaistus paransi yleisön turvallisuutta. Kameroiden avulla pystymme seuraamaan kiinteistöllä tapahtuvaa liikehdintää, radiopuhelimet auttavat illan aikana yhteyden pitoa ja turvallisuutta. Siivouskomero on nyt siisti ja jokainen siivoustarvike on omalla paikallaan. Keskimääräinen kävijämäärä nousi n. 10%, esiintyjät vaikuttavat huomattavasti yleisömäärään. Orkesterit ovat antaneet kiitosta taukotilojen ilmalämpöpumpusta, ei palele enää talvella. Jatkosuunnitelman mukaan ikkunoiden vaihto on seuraava hanke, johon haemme leader avustusta, samoin yläosan aitarakenteet ovat eläneet aikansa eikä ne ole enää turvallisia.

Ulkomaalaus;                       Maalauspalvelu Uurtio Oy

Lattiat:                                    Maalaus ja lattiatyö Rusanen Oy

Kaihtimet                              Pohjolan kaihdin

Ilmalämpöpumppu             Vehe ku vehe

Teksti: Sirpa Moilanen