Helmi-orkesterin keikkamatka Lahdesta Sotkamoon lauantaina on hyvä esimerkki siitä, että matkaan kannattaa varata riittävästi aikaa.

Matkaan Lahdesta oli lähdetty hyvissä ajoin kello 11.00 aikaan.

Tarkoituksena varmistaa näin mahdollisuus ruokailutaukoon. Siilinjärvellä orkesteri piti ruokailutauon, jolloin huomattiin keikka-auton eturenkaan syrjässä pullistuma.

Onneksi rengas ei ollut räjähtänyt vauhdissa Kuopion mosarillla. ”Ransetti” vietiin hinausautolla Kuopioon, missä alle vaihdettiin kaikki neljä rengasta.

Naapurinvaaralle Helmi-orkesteri ehti juuri ajoissa ja hyvissä ajoin ylimääräisestä mutkasta huolimatta. Paikalle heti ovien avauduttua tulleet tanssijat pääsivät verryttelemään soundchekin aikana.

Vaan, entä jos orkesteri lähti matkaan viime tipassa?

Kiireelliseksi Siilinjärvellä mennyttä ruokailua korvasi Napiksella tarjottu keitto, siis ruoka. Keitolla kun muusikoiden slangisanastossa tarkoitetaan muutakin kuin ruokaa. Oikeaa keittoa oli siis tarjolla, myös talkooväelle.

Helmi-orkesterin solisti Heikki Koskelo esiintyi pitkästä aikaa kotiseudullaan. Heikkihän on syntyisin Kajaanista, isän sukujuuret juontavat Hyrynsalmelle.

Yleisö kiitteli uusiutunutta  ohjelmistoa ja nopeatempoisia tanssikappaleita.  Kysymykseen siitä, milloin Heikki esiintyy seuraavan kerran Napiksella, tulee vastaus tässä: Pääsiäisenä, lankalauantaina.

Näin alustavan suunnitelman mukaan.

Hanna Hirvonen esiintyy seuraavan kerran Napiksella juhannusaattona. Kerrottakoon kaikille jo tässä vaiheessa, että ensi vuoden juhannusaattona tehdään paluu normaaaliin. Esiintyjäksi on myös buukattu ikinuori nuorison suosikki Kake Randelin.

Jyväskylän seudulta tullut pariskunta kysyi, että kuka tuo kirkasääninen naislaulaja on Hanna Hirvosen esiintyessä.

Yleisöä oli jonkin verran enemmän kuin viikko sitten. Maaginen 300:n raja ylitettiin reilusti. Yleisömäärän toivoisi jatkavan myönteistä kehitystä. Kajaanin koronatilanne on vaikuttanut kielteisesti, Kajaanissahan on määrätty tanssipaikat suljettavaksi.

Korona on vaikuttanut myös muihin tapahtumiin. Vuokatin Vaellluksenkin osanottajamääärästä oli sulanut puolet pois lehdissä olleiden tietojen mukaan. Vaellus järjestettiin lauantaina.

 

 

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä