Lauantaina tanssittiin Naapurinvaaralla kolmen viikon tauon jälkeen. Tauon, jonka järkevyydestä on debattia käyty. Palataan asiaan jutun lopussa.

Lauantaina ihasteltiin ja ihmeteltiin Naapurinvaaraa kiertäviä ukkospilviä. Sen verran pilvistä vettäkin ropsautti, että pysäköintialueella ei pölyä autojen renkaat enää irrottaneet. Helteinen ilmakin viileni muutamalla asteella.

Vanhat ihmiset puhuivat kuinka isot vaarat, Naapurinvaara ja Vuokatti halkaisevat ukkospilvet. Nämä jutut eivät ihan humpuukia olekaan lauantaina nähdyn perusteella.

Salama välähti muutaman kerran, pahimmillaan ukkonen kävi jyrisemässä melkein tanssitalon päällä. Siinä muisteltiin, kuinka 2010 elokuussa tanssit piti keskeyttää sähköt katkaisseen ukkosmyrskyn takia. Sen jälkeen sähkönsyöttöön on tehty korjauksia.  Lauantaina ei koettu edes näitä muutaman sekunnin katkoja, joita kovalla ukonilmalla yleensä esiintyy.

Ukonkelin lisäksi ihasteltiin ja ihmeteltiin PNP:n ammattitaitoista soittoa, monipuolista ohjelmistoa sekä Henri ”Dean” Jokisen vauhdikasta esiintymistä. Päälle painavasta kesäflunssasta huolimatta ”Dean” oli oikein hyvässä iskussa lauantaina.

Edellisenä iltana he olivat olleet Pihtiputaalla, Naapurinvaaralta he ajoivat Helsingin Paville ja maanantaina on vuorossa keikka Saukonkallolla Lappeenrannassa.

Jalan alle menevän tanssimusiikin esittämisen hallitseva Virpi Piippo esiintyi nyt Onnenpotku-orkesterin säestämänä. Tältäkin orkesterilta soitto onnistuu ja heidät näemme seuraavan kerran 24.8 Pekka Mikkolaa säestämässä.

Niin siitä tanssitauosta. Lauantaina myytiin 364 lippua, mikä on ihan kohtuullinen määrä, jos verrataan muiden tanssipaikkojen lukuihin. Ei kuitenkaan se määrä, jota odotettiin. Koska odotettiin nelosella alkavaa lukua.

Yksi syy voi löytyä muista alueen tilaisuuksista eli tästä tapahumaähkystä. Nyt harkitaan vakavasti ensi vuodelle koko heinäkuun mittaista taukoa. Koska näitä tapahtumia on ja hyvää tekee talkooväellekin viettää lomaa.

Seuraavan kerran tanssitaan 3. elokuuta 35vuotis-juhlakiertueella olevan Arja Korisevan ja Fortunan sekä Helminauhan tahdissa. Naapurinvaaran keikka on yksi harvoista Arjan lavakeikoista. Elokuun 3. päivä on linja-autokuljetus Kajaanista. Aikataulu löytyy netistä ja Koti-Kajaani -lehdestä. 

 

Teksti, kuvat ja myöhemmin julkaistava video: Pertti Granqvist

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä