Naapurinvaaran Huvikeskuksesta ei maaliskuussa 1959 ollut vielä kuin hämäriä hahmotelmia mielikuvissa.
Oheisena tunnelmia, muistelmia ja tapauksia 60-vuoden takaa. Sekä 1960-luvulta liittyen muun muassa Karangan rakentamiseen.



Kun puhutaan ihailevasti sotkamolaisesta talkoohengestä,  tulee mieleen paikallinen urheiluseura.  Vähemmälle huomiolle ovat jääneet Naapurinvaaran Huvikeskuksen rakentamistalkoot.  Sekä talkootyö Huvikeskuksessa aina näihin aikoihin saakka.


 Alla ote  SKP:n Naapurinvaaran osaston kokouksen pöytäkirjasta. Kokous pidettiin Kainuun Osuusliikkeellä 22.3.1959

Saapuvilla oli 14 henkeä.
Puheenjohtajana toimi Kalle Kuvaja
Pöytäkirjan laati Martti Kurkinen

1.    Kokous katsottiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
2.    Keskusteltiin tanssilavan rakentamisesta ja päätettiin kerätä rakennuspuita talkoilla.
3.    Tanssilava rakennetaan Korholan läheisyydessä olevalle tunturille.
4.    Rakennuspuiden lahjoittajien nimet merkittiin erityiseen keräyslistaan.

Mainittakoon Kalle Kuvajan olleen Tyvelä-nimisen talon isännän. Martti Kurkinen oli Kainuun Osuusliikkeen Naapurinvaaran myymälän hoitaja.  Rakennuspuiden lahjoittajien lista ei ollut enää tallessa.

Ennen tuota kokousta oli tehty ”maastokäynti.”
Maaliskuussa 1959 kansanedustaja Matti Meriläisen luokse Naapurinvaaran Korholaan saapuivat Kajaanista Lauri Kehlo, Niilo Kumpumäki sekä kuopiolainen Kaj Michael.
He olivat SKDL:n ja SKP:n Kainuun piirijärjestöjen asialla. Kaksi ensin mainittua herraa järjestöjen piirisihteereitä.  
Kumpumäki todennäköisesti SKP:n miehiä. Hän oli aiemmin toiminut SKP:n Lapin piirisihteerinä. Lauri Kehlosta on maininta vuodelta 1955 Sirola-opiston julkaiseman lehden toimituskunnassa.
Arkkitehtitoimisto Kaj Michael Kuopiosta mainitaan vuonna 1959 rakennetun Kajaanin maalaiskunnan kunnantalon suunnittelijana.
Asiana Kajaanista tulleilla miehillä oli maa-alueen etsiminen tanssilavaa varten.
Kansanedustaja Matti Meriläisen poika,  isänsä kaima Matti Meriläinen kertoi isällään maa-alueen olleen valmiina tulevan tanssipaikan rakentamista varten.
Korholasta noin 300 metriä länteen oli Meriläisellä omistuksessaan vajaan hehtaarin suuruinen määräala.
Paikalla oli yhteiselle maalle rakennettu SKDL:n Naapurinvaaran yhdistyksen tanssilava.  Matti Meriläisen omistukseen kyseinen maa-alue oli siirtynyt Korholan tilaa jaettaessa.  Noin 20 aarin yhteinen maa-alue, Korholan maista 1887 lohkaistu pläntti jäi Korholan Matin omistaman maa-alueen sisälle.
­ -En usko isällä olleen suurtanssilavan perustaminen mielessä tilaa jaettaessa. Hän vain  halusi omistukseensa tanssilavan alueen, Matti Meriläinen kertoi.
Kansanedustaja Meriläinen lahjoitti omistamansa maa-alueen SKP:n Kainuun piirille.
Määräys tanssilavan rakentamisesta oli Matti Meriläisen tietojen mukaan tullut Oulusta.
­ -Rahan hankkiminen puoluetoimintaan oli todennäköisin syy tanssilavan rakennuttamiseen.
Mutta rahaa rakentamiseen ei ollut. Selvää oli, etteivät pankit antaisi lainaa sen enempää SKP:lle kuin SKDL:n yhdistyksille.
Asialle oli laitettava bulvaanit.
­ -Torinkylällä asui Valtanen-nimisessä talossa Kalle Korhonen. Hän oli naimisissa tätini kanssa.  Kalle Korhonen sai paikallisesta pankista 400  000 silloista markkaa lainaa.  Toisen vastaavan lainan otti puolankalainen isäntä.
Matti Meriläinen kertoi todennäköisesti pankinjohtajan tienneen lainan todellisen käyttötarkoituksen. Pankin hallintoneuvosto ei tiennyt.
­ -Kalle Korhonen otti lainan Sotkamosta. Joko Säästöpankista tai Osuuspankista. En tiedä, kummasta.
Lainan ottaneille isännille oli vakuutettu, etteivät he joudu maksamaan lainaa. Eivätkä joutuneetkaan.
Tuo 400  000 euron summa on rahanarvolaskurin mukaan vuoden 2019 rahassa 9  795 euroa.  Kertaa kaksi ja kuten samana kesänä kävi ilmi, tämä vajaan 20  000 euron summa riitti tanssilavan tarvikkeisiin.
Paikka oli tanssilavalle merkitty, rahoitus kunnossa.  Keväällä 1959 odotettiin suurella innolla lumien sulamista.
Rakentaminen alkoi heti lumien sulamisen myötä.
Toivo Kovanen Kajaanista oli päätimpuri. Palkattuja timpureita oli yhteensä neljä.  Sekä valtavasti talkooväkeä.
Vaikeuksia oli tiedossa rakennuksen pohjan mittaamisen myötä.
-Rakennus ei sopinutkaan sille varatulle tontille.  Isäni joutui kysymään veljensä Einon leskeltä Helliltä lisää maata vuokralle. Helli suostui tekemään 50 vuoden vuokrasopimuksen ja rakentaminen voi jatkua.
On aivan varmaa, että tanssipaikan rakentaminen ”Naapurinvaaran Tunturille” oli keväällä 1959 Naapurinvaaran ja koko pitäjä ykköspuheenaiheita.
­ ­ -Kyläläiset puhuivat Korholan Matin joutuvan pois talostaan, koska menee tuollaisen rakennuksen rakennuttamaan.
Yhtä yleinen luulo toisaalta oli sekin, että SKP sai rahat tanssilavan rakentamiseen Naapurinvaaralle Neuvostoliitosta.  Naapurinvaaran Huvikeskusta kutsuttiin rakentamisen aikana ”Ruplahoviksi.”
-Ei siihen ruplia Neuvostoliitosta saatu. Jos SKP saikin, jäivät ne ruplat Helsinkiin, Matti Meriläinen kuittasi jutut ruplarahoituksesta.
Naapurinvaaran Huvikeskus rakennettiin ennätysajassa. Rakentaminen on alkanut useista lähteistä saatujen tietojen mukaan helatorstaina 7. toukokuuta. Mahdollisesti valmistelevia töitä on jo tehty ennen helatorstaita. Ensimmäiset tanssit pidettiin juhannuksena.
­ -Huopa vedettiin katolle kolmessa tunnissa. Katolla oli 150 talkoolaista.
Mistä niitä talkoolaisia sitten tuli satoja kerralla?
Naapurinvaaran hankkeen onni oli Kainuun Prikaatin rakentaminen samaan aikaan.
­ -Talkoolaisia tuli Prikaatin työmaalta.  Tottakai paikallista väkeäkin oli talkoissa, Vuokatista, kirkonkylältä, Torinkylältä, Paakista, Kajaanin maalaiskunnan puolelta ja vaikka mistä. Mutta sunnununtaina talkoisiin tulleilla Prikaatin rakentajilla oli suuri osuus. Valutkin tehtiin viikonloppuisin, jolloin oli valuväkeä paikalla.
­  Matti Meriläisen nuoremman veljen Taunon poika Raimo Meriläinen totesi tähän, että tuskin valut ehtivät kunnolla kuivua. Sen verran nopealla tahdilla Naapurinvaaraa rakennettiin.
Kiireen syynä oli päälle painavat avajaiset juhannusaattona. Juhannusaatoksi ohjelmisto oli tilattu jo hyvissä ajoin. Pääesiintyjänä Tarmo Manni.
Huvilupaa ei ensiksi SKP:n Kainuun piirille myönnetty. Saanti tyssäsi pysäköintipaikkojen puuttumiseen.  Piirisihteerit olivat tulleet kysymään kansanedustaja Matti Meriläiseltä peltoa pysäköintipaikaksi.
-Isä sanoi, että 20 hehtaaria on peltoa. Todellisuudessa oli vain sänkipeltoa muutamien kymmenien aarien ala käytettäväksi pysäköintipaikaksi. Huvilupa saatiin ja autot sopivat pysäköintipaikaksi varatulle sänkipellolle.
Juhannusaattona 1959 oli Tarmo Mannin lisäksi tanssipari esiintymässä. He olivat tanssineet vastavalmistuneen huvipaikan katolla.
­ ­ -Tanssiparin naisella oli pieni vauva. Vauva oli Korholan kamarissa ja nainen kävi vauvaansa imettämässä.  Juhannusyö oli 1959 kylmä, mies oli antanut takkinsa tanssiparilleen, muisteli tapausta Raimo Meriläisen äiti Anna Meriläinen.
Ensimmäisenä juhannuksena myytiin 5  700 lippua.
Kynnään Erkki Schroderus ja Matti Meriläinen nuorempi olivat myymässä lippuja. Lipunmyyntipaikka oli Vaaralan navetan luona.
­ Paltaniemellä lentokentällä oli samaan aikaan juhannusjuhlat.
Juhannusaaton lisäksi tanssittiin Naapurinvaaralla sekä väliyönä että sunnuntaina.
-Väliyönä oli 500 ja sunnuntaina 50 henkeä yleisöä.
Ne kuulut suuret juhannusjuhlat olivat vuonna 1962.
Silloin oli myyty 12  000 lippua.  Vuoden 1963 juhannusaatto jäi muistiin kaatosateen takia.  Autoja vedettiin koko yö traktoreilla pelloilta pois.
Mainittakoon, että vuonna 1960 SKP:n  Kainuun piiri osti lisää maata tanssipaikan tontiksi. Tämän kaupan yhteydessä 1959 tehty vuokrasopimus purkautui.


Taustaksi tilastoa Skdl:n kannatuksesta eduskunta- ja kunnallisvaaleissa Kainuussa.
Kainuun ”punaisimmat” kunnat olivat vuoden 1958 vaaleissa Kajaanin maalaiskunta (56,1 %), Suomussalmi (51,2 %) Puolanka (50,9%) ja Sotkamo (47,2%).
Luku oli vauraana pidetyssä Sotkamossa korkea.  Maatalousvaltaisissa Paltamossa Skdl:n ehdokkaita äänesti 38,9 %. Kuhmossa 32,7%.
Huomioiden myös sen, että Sotkamoa pidettiin valtakunnan itsenäisyyden alkuaikoina enemmän valkoisena kuin punaisena paikkakuntana.
Noin korkealla ei Sotkamossa ennen vuotta 1958 kansandemokraattien kannatus käynyt eikä vuoden 1958 jälkeenkään.  Vuoden 1962 vaaleissa kannatus oli 41,9 % ja vuonna 1966 noususuhdanteisesti 44,5 % Vuoden 1970 tapahtui romahdus kannatuksen ollessa enää 36,3 %   Kajaanin maalaiskunnassa vuoden 1961 ja 1966 vaaleissa kansandemokraattien kannatus oli vielä 52,0 % ja 1970  hulppeat 44.6 %.
Vuoden 1983 eduskuntavaaleissa Sotkamo oli Kainuun toiseksi kansandemokraattisin kunta.  Eniten Skdl:n kannattajia oli Puolangalla 31,7% ja Sotkamossa 30,2%.
Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa vasemmistoliiton ehdokkaat saivat Sotkamosta 13,7 %äänistä.

Yllä olevat tiedot löytyivät Matti Lackamanin ja Reijo Heikkisen kirjasta ”Korpikansan kintereillä.”
Erikoista, ettei tässä Kainuun työväenliikkeen historiasta kertovassa kirjassa mainita sanallakaaan Naapurinvaarasta. Kansanpirtistä ja Karangasta kylläkin.

Ei ole tietoa, mistä lehdestä on Karangan Kansanpuiston eli Hauholan lavan rakentamisesta kertova lehtileike alun perin lähtöisin.  Se on kopioitu Kajaanin Vintage-sivuilta.
”Valssipalatsi Nälkämaahan” -otsikoidun jutun on kirjoittanut legendaarinen toimittaja ja kirjailija Aake Jermo (1920-1980).
Aake Jermo oli toimittajana Apu- ja Seura-Lehdessä. Villi veikkaukseni on, että tuo juttu olisi julkaistu Seurassa.
Mistään ei ole mainintaa löytynyt, milloin Jermo on Kajaanissa käynyt.
Vuosiluku on todennäköisesti 1963.
Mutta teksti sitäkin selvempää:
-Jaaha, herrat ovat tulleet katsomaan, kuinka Kajaanin kommunistit valmistelevat tanssin voimalla vallankumousta, oli jutun mukaan toimittajalle ja kuvaajalle todennut vastaava mestari.
Juttuun on haastateltu SKP:n Kainuun piirin taloudenhoitajaa Ilmari Karppista.
Karppinen on kertonut parin peninkulman päässä Sotkamon Naapurinvaaralla olevasta melko uudesta tanssilavasta.
Jutun mukaan tanssilavalle Naapurinvaaralla mahtui samaan aikaan 1200 henkilöä. Karankaan ilmoitettiin mahtuvan 1  500 – 2  000 henkilöä.
Todellisuudessa Karankaan mahtui paljon enemmän.
Jutussa kerrotaan Naapurinvaaralla olleen edellisen vuoden juhannusjuhlissa toistakymmentätuhatta henkeä. Todennäköisesti maininnalla on viitattu edelliseen vuoteen eli Karanka rakennettiin 1963.  Tähän viittaa myös Ilmari Karppisen lausunto talkootyön arvosta, joka oli seitsemän miljoonaa vanhaa markkaa. Rahan uudistaminenhan tapahtui vuoden 1963 alussa.
Jutussa kerrotaan Naapurinvaaran omistaneen SKP:n Kainuun Piirijärjestön yksinään.  Karangan omistus oli jakaantunut usean vasemmistolaisen järjestön kesken.
Aake Jermon lennokkaassa tekstissä on mainittu vallankumouksen valmistelu.
Lähes samoilla sanoilla kuvaili menoa Naapurinvaaralla 1960-luvun mahtivuosina muun muassa lipunmyyjänä ja muutenkin aktiivisesti mukana ollut Alpo Meriläinen. Hän oli kansanedustaja Matti Meriläisen  vanhemman veljen Sampan poika.
-Se oli iso remmi päällä, kun vallankumousta valmisteltiin, totesi Alpo Meriläinen aikoinaan Sotkamo-lehdessä julkaistussa haastattelussa.
Alpo Meriläinen (1916-2010) on kuvaillut kyläläisten tuntoja vuonna 1997 ilmestyneessä omakustannekirjassaan.
Kaikkien kyläläisten tuntemukset eivät kovin myönteisiä Meriläisen kirjoittaman kirjan mukaan olleet.
Taustalla oli politiikan lisäksi voimakas uskonnollisuus.  Joko yhdessä tai erikseen. Yleisimmin yhdessä.  Naapurinvaaran tunturilla  ennen sotia käyneitä matkailijoita ja turisteja pitivät kyläläiset turhanpäiväisinä vetelehtijöinä.
Moraalisaarnaajat olivat asialla jo ensimmäisen kyläläisten rakentaman, 10x10 metrin tanssilavan toimiessa. Lava rakennettiin 1946. Koska puutavaraa ei millään tavoin käsitelty, lahoivat rakenteet muutamassa  vuodessa.
Alpo Meriläinen kertoo kirjassaan kuinka 1959 rakennustyömaalla uskon ihmiset kävivät saarnaamassa Jumalan ja Raamatun antamien elämänohjeiden rikkomisesta.  Rikkominen tarkoitti irstailu- ja synninpesän rakentamista.
Varmistamattomien tietojen mukaan ainakin kerran olisi keskustelu rakennustyömaan liepeillä yltynyt jopa käsirysyksi.
Kyseinen tieto ei ole peräisin Meriläisen kirjasta.
Alpo Meriläinen kertoo kirjassaan, kuinka helvettiinkin oli ollut näillä saarnamiehillä valtuudet tuomita rakentajat.
Olivat tienneet, millainen helvetti ja ikuinen tuli oli.
Ikuinen tuli syttyi sittemmin juhannusjuhlien ajaksi tanssilavan pohjoispuolelle lipputankojen viereen pystytettyyn ”soihtuun.”
Tuli saatiin aikaan imeyttämällä polttoöljyä tiiliskiviin. Tällainen juhannuskokko uskallettiin polttaa kulohälytystilankin aikana.


Karangan rakentaminen oli Naapurinvaaraakin suurempi talkooponnistus.
On oletettavaa, että SKP:n Kainuun piiri teki päätöksen Karangan rakentamisesta huomattuaan Naapurinvaaran vetovoiman. Eritysesti juhannuksen 1962 yleisömäärä lienee antanut vauhtia hankkeelle.
Eero Korhonen, Härköpuron Erkka ja Pikku-Erkka sotkamolaisittain korkonimellä kutsuttuna oli rakentamassa molempia tanssipaikkoja.
Paakissa Härköpurolla 1937 syntynyt Eero Korhonen oli Kainuun Valon palveluksessa jo ennen armeijaan menoaan lokakuussa 1957.  Työmaat olivat silloin Ylä-Kainuussa.
Elettiin maaseudun sähköistämisen kulta-aikaa.
-Pesiöllä valmisteltiin linjan rakentamista ja sieltä lähdin armeijaan Kontiolahteen. Seuraavan vuoden kesäkuussa siviiliin ja töihin.
Kainuun Prikaatia ei vielä tuolloin ollut Kajaanissa.
Eero Korhonen kertoi kuulleensa suunnitelmista tanssipaikan rakentamisesta Naapurinvaaralle mahdollisesti jo vuoden 1957 aikana.
-Kyllä siitä puhuttiin.  Tuskin se rakentaminen päätettiin aloittaa noin vain sormia napsauttamalla.  
Paakista talkoolaisia touhusi Vihtori ”Vikke” Määränen,  evakkona Jouhtenuksen rantamaisemiin Suojärveltä tullut mies.
Eero Korhonen sanoi, ettei hän niin politiikasta välittänyt.
-Minua kiinnosti yhdessä tekeminen. Lautoja kannoin ja vasarakin pysyi kädessä. Putkaan minä asensin sähköt, vaikka ei minulla mitään lupia sellaisten sähkötöiden tekemiseen ollut.
Korhonen kertoi talkoissa olleen valtavasti väkeä.
­ -Ei siellä tietenkään ollut kirkon herroja,  eikä kirkonkylän herroja, eikä maalaisliittolaisia.
Ensimmäisissä tansseissa juhannuksena 1959 Korhonen oli tietenkin mukana.
­ -Naapurinvaaralla olivat vuorot jaettu kyläkunnittain. Vuorovastuussa olivat muun muassa muistaakseni Paakin ja Suovaaran kyläläiset,  Naapurinvaaran kyläläiset, vuokattilaiset ja kirkonkyläläiset.  Vuorossa olevan kylän väki vastasi kaikesta toiminnasta tanssi-iltoina.
Naapurinvaaran rakentamistalkoisiin Eero Korhonen ajoi polkupyörällä.  Matkaa oli suuntaansa hänen kotoaan noin yhdeksän kilometriä.
­ -Talkoot olivat sunnuntaisin. Siihen aikaan oli lauantai myös työpäivä.
Karangan rakentamistalkoisiin väkeä kuljetettiin ympäri maakuntaa linja-autoilla.
Eikä Naapurinvaaran talkoisiinkaan kaikki polkupyörällä kulkeneet Eero Korhosen tavoin.
Aikalaiset ovat kertoneet, kuinka ”Osulan” kuorma-autolla väkeä kuljetettiin talkoisiin ja mahdollisesti tansseihin.  Kuorma-auton lavalle oli laitettu penkit ja näillä penkeillä talkooväki istui.  Paakin suunnasta talkoisin ihmisiä kuljetettiin aina Halmevaaralta saakka.
Voi kuvitella, että millaista kyyti on sen ajan teillä ollut pahimman kelirikon aikana.
Aikalaisten kertomuksen mukaan ”Paakin linjalla” Osuusliikkeen Gazin ratin takana oli Käppyrän tien risteyksen seutuvilta syntyisin oleva Vilho Tolonen, Pyllylän Villenä tunnettu  mies. Hän kuljetti vielä 1980-luvulla Kainuun Osuusliikkeen kuorma-autoa. Gaz oli vuosikymmenien aikana vaihtunut kymppipyöräiseksi Volvoksi.

Sotkamolainen työväenliikkeen veteraani Yrjö Partanen (s. 1930) kertoi ensimmäisen kerran kuulleensa tanssipaikan rakentamissuunnitelmista Naapurinvaaralle 1958.
-En niin tarkkaan muista päivämäärää tai kuukautta.  Vaan sitten seuraavana keväänä aloitettiin rakentaminen.
Niin suunnittelua kuin rakentamistakin johdettiin Kajaanista SKP:n Kainuun piiristä. Sotkamolaisten osuus oli rakennustalkoissa kulkeminen.
-Johtajat olivat toimitsijoita, heillä oli toimisto Kansanpirtillä Kajaanissa.
Edellä mainituista nimistä Yrjö Partaselle oli tuttu Niilo Kumpumäki.
Yrjö Partanen sanoi olleensa Naapurinvaaran työmaalla repsikkana, lautapoikana.
-Arttu Hakkaraisella oli iso osuus rakentamisessa. Leivolankylälä asunut Hakkarainen oli kirvesmies, oikein osaava mies.   Myös Olli Hakkarainen, Artun veli oli mukana. Hän oli ammatiltaan maalari.
­ -Ensiksi tehtiin tanssilava.  Lava saatiin valmiiksi juhannuksen alla juuri ensimmäisiä tansseja.
Yrjö Partanen muisteli rakentamisen alkaneen helatorstaina. Vuoden 1959 helatorstai oli toukokuun 7. päivänä.
Mahdollisesti metsää on raivattu ja valmistelevia töitä tehty ennen helatorstaitakin.  
Joka tapauksessa rakentamisvauhti oli kova. Sotkamosta väkeä kuljetettiin kuorma-autolla. Sotkamolaiset kävivät talkoissa myös arki-iltaisin.
Mukana oli miesten lisäksi naisia, naiset huolehtivat kahvien laittamisesta ja voileipien tekemisestä.
-Eihän se ihan tyhjällä tapahtunut.  Töiden jälkeen lähdettiin ja illalla myöhällä tultiin pois. Tivoli-Heikin eli Heikki Mikkosen kuorma-auto meitä kuljetti. Sovittiin, että milloin lähdetään ja milloin tullaan.
Sotkamolaisista Yrjö Partanen mainitsi Alpo Meriläisen, Matti  ja Veikko Steckmanin.
­ -Leivolankylältä oli Sulo Heikkinen ja sitten tuolta Soidinvaaralta päin Takalon Arvi, Arvi Heikkinen ja Otto Polvinen, Osmo Polvisen setä.
Naapurinvaaran rakentamisurakkaa Yrjö Partanen kuvaa valtavaksi.
­ -Talkoilla tehtiin kaikki, mikä pystyttiin. Ammattimiehille maksettiin niistä töistä, mitä eivät talkoolaiset osanneet tehdä.
Yrjö Partanen ehti olla noin kahdeksan vuotta töissä Etelä-Suomessa 1950-luvulla. Palatakseen sopivasti ennen Naapurinvaaran rakentamisen aloittamista takaisin synnyinseudulleen.
­ -Ajoin kuorma-autoja siellä etelässä. Täällä Sotkamossa olin töissä Huuskon Korjaamolla ja Talkkitehtaalla.

Edellä mainitun Tivoli-Heikin, Heikki Mikkosen poika Erkki Mikkonen (s. 1944) osallistui Naapurinvaaran rakentamiseen.
-Olin 15-vuotias.  Silloin kun siellä olin, niin kannoin lautoja katolle. En aina ollut, vaan menin silloin kun huvitti. Kävin vasta kesällä siellä talkoissa.  En ollut aivan alussa, koska kävin oppikoulua silloin.
Tivoli-Heikiksi Heikki Mikkosta kutsuttiin siksi, että sodan jälkeen autot olivat mitä olivat. Lunkan eli Blomqvistin autoliikkeen korjaamolla Heikki oli käskyttänyt korjaamolle auton tuoneita vuorollaan:
­ -Tuokaapa seuraava tivoli sisälle.
Heikki Mikkonen oli Kajaanissa ”Lunkan” korjaamolla työnjohtajana.
Suojärvellä syntyneellä Heikki Mikkosella oli itsellään vuoden 1947 mallin Ford-kuormuri. Vahvalla V8-koneella varustettu.  Vaihteita riittävästi, Napiksen mäkikään ei tuottanut vaikeuksia.
­ -Siinä oli peräti 4,7 kuution lava. Kolme henkeä sopi hyttiin.  Ajettiin soraa  ja  vaikka mitä.  Naapurinvaaralle hiekkakuormia Tervon montusta, sementtitehtaalle Hooverin montusta.
Tervon montussa oli toisinaan ollut Onni Salminen pyöräkuormaajan kanssa helpottamassa lapiomiesten hikistä urakkaa.
Erkki Mikkonen kertoi olleensa lautapoikana.
­ -Motiivina oli varmaan tulossa olevien tanssien vapaaliput, joita sitten sainkin.

Erkki Mikkonen kertoi mieleen jääneen sen, kun isolla kammilla pyöritettiin sementtimyllyä.
­  -Muistaakseni oli toinenkin sementtimylly. Se oli polttomoottorikäyttöinen.  Kampimyllyn käyttö oli miesten työtä.

Sotkamolainen Väinö Tervo (s. 1940)  on laajasti perehtynyt paikallisen työväenliikkeen historiaan.
Hän eli itse historiallisia hetkiä keväällä 1959.  Alla hänen itsensä kirjoittamana kertomusta kevään 1959 tapahtumista:
 ­ -Pääsin kevätkesästä vuonna 1959 ammattikoulusta Oulusta ja sain työpaikan Kajaani Oy:n Tihisenniemen tehtaalta. Olin siis viikot Kajaanissa ja viikonlopuiksi tulin kotiin Sotkamoon.
 ­ Talkoot olivat jo kovasti meneillään tultuani Kainuuseen. Kaikenlainen rakentamiseen liittyvä tohina oli havaittavissa Kansanpirtillä käydessä. Näytti siltä, että Kehlon Lassi oli saanut kantaakseen vastuita rakentamisesta. Jopa arki-iltoina työajan jälkeen kuskattiin tekijöitä Kajaanista vaaralle. Räsäsen Esa oli saanut ajettavakseen Kainuun Osuusliikkeen heikkotehoisen, pienen neuvostoliittolaisen kuorma-auto Gatzin.  Sillä hän yritteli peruuttaen vaaran laelle lipputangon pystytystä varten pientä hiekkakuormaa, toivotonta – ei noussut.
   Vesikaton aluslaudoitusta tehtiin jonain viikonloppuna. Osallistuin tekemiseen niin kuin kirvesmiehet. Joku vanhempi mies lautoja paikalle tuotuaan kehaisi, että ei hän ehdi niitä kantaa, niin on tahtisi kiivas.
   Talkoolaisia tarvittiin juhannusjuhlillakin.
-Äitini kertoi, että ravintolassa oli kaksilevyinen sähköhella. Toisella levyllä keitettiin kahvia ja toisella lämmitettiin nakkeja. Pääsylippuja sain myytäväkseni kolme nippua. Niitä alueen portilla meni kaupan, ostajia oli jonoksi asti. Rahaa tuli paljon, piti vain ehtiä ottaa vastaan. Puvun takin taskut pursusivat seteleitä. Niitä tilittäessäni rahaa puuttui kymmenen markkaa, Irma Pääkkönen tuumasi, että ei haittaa.
Irma Pääkkönen oli kajaanilainen, SKDL:n piiritoimitsija. Legendaarisen Kansan Tahdon aluetoimittajan Antti Pääkkösen veljen vaimo.
Avajaisia seuraavina vuosina panostettiin markkinointiin.
 -­   Saattoi olla juhannus vuonna 1960. Juhlia Naapurinvaaralla mainostettiin lentokoneen perään viritetyssä pitkässä ja kapeassa, suorana ilmavirrassa värisevässä vaatteessa.  Lentokone lensi ympäri pitäjiä mainoslakanaa perässään vetäen.
Noista juhannusjuhlista on säilynyt Kansan Uutisten  valokuvaajan Yrjö Lintusen ottamia valokuvia. Kuvat ”löytyivät” Kansan arkistosta.
 
Talkoolaisten tehtävät olivat moninaiset 1960-luvulla.
-Bussikuljetuksia tansseihin oli järjestetty eri puolilta pitäjää. Minäkin jouduin kerran Maanselkään menevän paluukuljetuksen rahastajaksi tuntematta tietä ja matkustajien matkojen pituuksia. Kuljettajana oli Komulaisen Kauko, hän jotain summittaisia neuvoja antoi ennen lähtöä, hyvin meni.
   Joksikin juhannukseksi oli minut valittu kenttäpelien toiseksi hoitajaksi. Kukaan ei ollut kuitenkaan pelejä paikalle hankkinut, eikä minua toimeen perehdytetty.  Se oli vahinko.  Paljossa ihmismäärässä liikkui rahaa, olisi pitänyt olla vain keinoja ottaa ne vastaan.

Näin muisteli nykyisin Vaajakoskella asuva Väinö Tervo. Työuransa aikana hän oli  muun muassa Lomamatkat Oy:n palveluksessa.
-Naapurinvaaraa rakennettaessa ja tanssipaikan valmistuttua tehtiin pyyteetöntä talkootyötä.  Käsittämätön määrä talkootunteja, Väinö Tervo sanoi.

Niin vielä:
Usein mainitaan Naapurinvaaralla tanssitoiminnan alkaneen 1945-46 SKDL:n Naapurinvaaran yhdistyksen toimesta.
Naapurinvaaran Korholasta löytyneiden pöytäkirjojen mukaan asialla oltiin vasta 1949.  Siis 70 vuotta sitten.
Alla otteita kahdesta pöytäkirjasta.  Pöytäkirjat kopioinut Raimo Meriläinen kertoi otteiden olevan aitoja kaikkine kirjoitusvirheineenkin.
______________________________________
Pöytäkirja tehty SKDL:n naapurinvaaran Yhdistyksen Vuosikokouksessa Naapurinvaaran Korholassa 27. Maaliskuuta v. 1949
 1.    Kokous kutsuttiin laillisesti kokoon kutkutuksi ja päätösvaltaiseksi

6.    Puheenjohtajaksi valittiin Eino Korhonen ja sihteeriksi Alpo Meriläinen
        7.    Johtokuntaan valittiin:  Kalle Karppinen, Matti Meriläinen, Einari Korhonen, Kalle Kuvaja, Alpo      
              Meriläinen Ja Eino Korhonen
             Varalle: Aarne Korhonen ja Uuno Sirviö
       13.  Ja lopuksi käytiin vilkasta keskustelua jonkinlaisesta toimintapaikan hankkimiselta. Ja päätettiin talkootoimin ruveta rakentamaan tunturille tanssi lavaa ja toimeen panijaksi valittiin johtokunta.


Pöytäkirja tehty SKDL:n Naapurinvaaran yhdistyksen kuukausikokouksesta joka pidettiin tunturilla  6pv. kesäkuuta 1949 klo 17 saapuvilla oli joukko talkoisiin saapuneita jäseniä ja puheenjohtajana toimi Eino Korhonen ja sihteerinä Alpo Meriläinen
       1.   Kokous katsottiin sääntöjen mukaan kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi
       2.   Keskusteltiin iltamien toimintaan panemisesta  nyt valmistuvalla lavalla. Ja valittiin virkailijat:
            Järjestysmiehiksi Kalle Kuvaja, Eino Korhonen, Alpo Meriläinen ja Åke Kaartinen
           Iltama luvan ja järjestysmieskorttien hankkijaksi valittiin Kalle Kuvaja
     3.  Keskusteltiin ravintolan pitämisestä iltamatilaisuuksissa ja päätettiin pitää yhdistyksen hyväksi  jossa   
           virkailijoina toimii yhdistyksen jäsenet vuoron perään
     4.  Ja vielä valittiin pääsylippujen myyjäksi : Åke Kaartinen ja Kalle Shroderus sekä ovimiehiksi  Tauno
         Partanen ja Paavo Kaartinen

     5.  Keskusteltiin nuolenheiton järjestämisestä iltamatilaisuuksien aikana. Ja tämän tehtävän
          järjestäminen ja soittajan hankkiminen päätettiin antaa Veikko Meriläisen tehtäväksi.

Kiitos kaikille historiikin teossa auttaneille.
Erityisesti Korholan talon väelle ja Raimo Meriläiselle.


Kattotalkoot kesäkuussa 1959.


Naapurinvaaran Huvikeskus. Kuvattuna todennäköisesti 1960-luvun alkuvuosina.


Erkki Korhonen Paakista oli mukana sekä Karangan että Huvikeskuksen rakentamistalkoissa.


Yrjö Partanen on sotkamolainen työväenliikkeen veteraani.

Torstaina pikkujuhannuksen aattona nosteltiin juhannuskokon tarpeita jälleen kerran kasaan odottelemaan valoisan keskikesän suurta juhlaa.

Noin 150-170 vuotta sitten Naapurinvaaralla roihusivat vähän isommat kokot. Rasiin kaadettu metsä poltettiin, kaskettiin. Syntyi paljaslakinen vaara, Naapurinvaaran tunturi. Tunturilampi vaaran päällä on jäänyt nimenä muistuttamaan kaskeamisen seurauksista.

Kuten tiedetään, 1887 lohkaistiin 20 aarin haminamaa eli yhteinen alue. Naapurinvaaran tunturille kokoontuivat paikalliset nuoret viettämään juhannusta ja varmaan muulloinkin. Heille osoitettiin näin oma paikkansa. Onko poltettu kokkoja vai ei, siitä ei ainakaan allekirjoittaneella ole tietoa. Varmaan tai todennäköisesti on.

SKP:n aikana nykyisen lipputangon luona paloi juhannuksena jatkuva tuli. Jos jollain on valokuvia tästä, niin voi ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Viimeiset vuosikymmenet on juhannusaattona poltettu kokko. Ensiksi kokko oli tanssitalon eteläpuolella pysäköintitaskussa. Viimeiset vuodet juhannuskokko on palanut meidän teatteriparkiksi kutsuman pysäköintialueen ylätasanteella.  Kokko näkyy sieltä kauaksi, sinne voi tehdä ilman riskejä suurenkin kokon ja myös tanssipaikalta kokon palamista voi seurata helposti.

Sitten silmäys säätiedotukseen. Kulohälytystila ei kokon polttamista juhannuksena 2015 estä. Alkuviikon sateet pitävät maan märkänä. Juhannusaattonakin voi sataa ripsauttaa vettä.


Tällaista kokkoa rakennettiin juhannusta 2015 varten.


Kuvan juhannusneidot tulivat vuonna 2012 Paltamosta.


Viime vuoden kokko on tässä kuvassa.


Juhannuskokko 2012 oli tällainen.


Historiaa. Juhannuskokkoa tehtiin 1997 tanssitalon nurkalle. Ymmärrettävästi kokko oli kooltaan aika pieni.

 
Tämä kuva on 1990-luvulta. Ehkä vuodelta 1993 tai  1994.

 

 

 

 

 

Kesällä 2007 ajoi yläparkkiin melko uudella Mersulla siististi pukeutunut herrasmies. Hän kertoi olevansa toista kertaa Naapurinvaaralla. Edellisestä käynnistä oli 40 vuotta.

Liikenteenohjaajat taisivat katsoa kummissaan nuorekkaan oloista miestä ajatellen, ettei mies itsekään ole ainakaan paljon yli neljänkymmenen vanha.

Mies sanoi äitinsä kuolleen talvella syöpään ja kertoneen kuolinvuoteellaan miehen saaneen alkunsa juhannuksena 1967 lavan pohjoispuolella lepikossa. Syntymäpäivä hänellä oli joku maaliskuun 20:s vuonna 1968.

Mies ilahtui kovasti kun hänelle näytettiin ravintolan seinällä oleva kuva juhannusjuhlista vuodelta 1967.

- Tiedä vaikka minun isä on tuossa kuvassa, mies sanoi ja lupasi käydä jatkossa vähän useammin kuin neljänkymmenen vuoden välein.

Joskus 1990-luvun puolivälissä löysivät grillillä työskennelleet tytöt tanssien jälkeen makkarakopin takaa sammuneen miehen.

Tunnettu sotkamolainen, sittemmin edesmennyt isokokoinen kaveri oli pyörinyt rinnettä alas vaalea liivipuku päällä.

Kaksi poliisia ja kaksi järjestyksenvalvojaa kantoivat 150-kiloisen miehen poliisiauton. Mies putosi kuin jauhosäkki poliisiauton lattialle ja avasi sitten toisen silmänsä örähtäen huulipielestään:

-Varsitielle.

Juhannusaattona 2000-luvun alkupuolella ajoi lippukopin eteen nuorison suosimaa merkkiä oleva japsiauto.

Maihareihin ja lippulakkiin muun muassa sonnustautunut nuori mies nousi autosta horjuen lippukopin nurkalle.

Hän oli ehtinyt melkein tarpeensa toimittaa järjestysmiesten ehtiessä kyselemään syytä julkisella paikalla virtsaamiseen.

-No kun minä tulin Kuhmosta, nuori mies sanoi.

Järjestyksenvalvojat vastasivat sen kyllä arvanneensakin.

Nuori mies tietenkin tarkoitti autossa istuttua pitkää matkaa.

Sitten 1970-luvun alkupuolella Naapurinvaaran Keskitalon pihapiirissä oli kenttäsirkkeli.

Sahurit havaitsivat tumman heimon edustajien piilottavan myytäväksi juhannuksena tarkoitettuja viinoja Huvikeskuksen ympäryslepikkoon.

Pikkupojat laitettiin seuraamaan viinojen piilotusta ja piilottajien lähdettyä kävivät sirkkelimiehet hakemassa osan juomista itselleen.

Kylän talojen emännät olivat ihmetelleet sitten sitä, että millä viinoilla miehet ovat monta päivää humalassa, vaikka kukaan ei ole käynyt kirkolla päiväkausiin.

Paremmin onnisti 1960-luvulla useita vuosia Naapurinvaaran Huvikeskukseen johtavan tiensuussa olleen nakkikioskin nurkalla liiketoimiaan hoitanutta romaania.

Vastapäätä nakkikioskia oli tunnetun naapurinvaaralaisen kioski. Kioski oli vanhassa linja-autonkorissa. 

Romaani osti kioskinpitäjältä auton ennen juhannusta velaksi luvaten maksaa kamppeen juhannuksen jälkeen.

Kioskinpitäjä oli aitiopaikalta seurannut kuinka romaani hankki juhannusviikonlopun aikana autonmaksuun tarvittavat rahat.

Summasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta useista tuhansista markoista lienee kuitenkin ollut kysymys.

Melko heti sen jälkeen kun Nuorisoseura hankki Naapurinvaaran omistukseensa, varustettiin liikenteenohjaajat radiopuhelimilla. 

Kerran yksi liikenteenohjaaja kuuli kuinka puhelimessa kyseltiin sen liikennöitsijän nimeä, jonka autossa tuli useita humalaisia.

Hän näki auton ja vastasi sen olevan Käkelän Liikenteen auton. Muut arvelivat liikenteenohjaajan tapansa mukaan keksineen nimen. Näin ei kuitenkaan ollut tällä kertaa. Humalaisia toi ihan oikeasti Käkelän Liikenteen linja-auto Raahen seudulta.

Ristijärveltä kuljetti 1970-luvulla vanhalla postiautolla tanssiväkeä eräs liikennöitsijä. Muutamana kesäisenä tanssi-iltana hän oli tarkastamassa vakioveikkausriviä, oikean rivin mies oli kuullut juuri radiosta.

Samaan aikaan juopunut nuori mies pyrki linja-autoon. Nuorukainen paukutti niin kauan linja-auton paljeovea, että pieni ovenikkuna rikkoutui.

Linja-autonkuljettaja avasi oven, nousi paikaltaan ja löi ovesta pyrkivää miestä täysillä leukaan. Kaveri lensi selälleen kentälle ja vähän ajan päästä kömpi päätään puistellen jaloilleen. Linja-autonkuljettaja jatkoi puolestaan veikkausrivin tarkistusta kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Joskus 1960-luvulla hiukan iloisempiluontoinen nainen Ylä-Kainuusta oli taas kerran humaltunut vahvasti tanssien aikana.

Naapurinvaaran risteyksen luona hän halusi tanssien loputtua lempiä sitä haluavien miesten kanssa. Viinaa löytyi lisää ja lisää. Lopulta täydellisesti keitossa ollut nainen oli osoittanut puhelinpylvästä ja kysynyt paikalla olleiden mukaan, "että joko se tuo pitkä ja silmälasipäinen mies on saanut?"

Osa järjestysmiehistä oli kovinkin virka-intoisia. Seitsemänkymmentäluvun lopulla oven edessä olleille järjestysmiehille käytiin sanomassa tanssipaikan länsipuolella olevassa lepikossa viinaa juovasta nuorisoporukasta.

Kymmenkunta järkkäriä levittäytyi välittömästi ketjuun. Ketjun eteläpuolen laitaan joutui ensimmäisiä iltoja töissä ollut nuori kaveri.

Hän löysi ryyppyporukan, hänen koulukavereitaan. Hetken tilannetta mietittyään nuori järkkäri neuvoi kavereitaan menemään vähän kauemmaksi metsän suojaan huutaen kohta muille etsintäketjun jäsenille, ettei täälläkään ole mitään näkynyt.

Samalle ajankohdalle osuu tapaus, kun eräs tunnettu tyyppi lähiseudulta pyrki tansseihin.

Ovimiehet huomasivat miehen mahan oudosti pullottavan nahkatakin alta. Takin alle mies oli piilottanut vyöllä mahaansa vasten sitoman astian. Kiljua täynnä olevasta astiasta mies oli letkulla imenyt päihdyttävää juomaa tarkoituksenaan nauttia sitä myös tanssipaikalla.

Mieheltä otettiin kiljuastia pois ja laitettiin sitten mies alamäkeen.

Kymmenen metrin päässä ovesta hän koppasi maasta kiven ja heitti sen kohti ovimiehiä huutaen samalla: "Saatanan kommarit. Kyllä meilläkin pannaan kun sisko linnasta pääsee."

Naapurinvaaran lisäksi SKP:n Kainuun piiri järjesti tansseja Karangan suurlavalla. Niin Naapurinvaaralla kuin Karangassakin oli kellaritiloissa putka.

Karangassa putkatilojen nurkkaan oli jollain henkilökuntaan kuuluvalla unohtunut porukan saunajuomiksi tarkoitettu korillinen A-olutta.

Tietysti putkaan jouduttiin laittamaan pari kaveria. Tanssien loppuessa veijarit olivat kahta pahemmassa kunnossa. Heitä pois päästettäessä huomattiin olutkorin sisällöstä suurimman osan kadonneen.

Karangassa järjestettiin kerran laulukilpailut. Kilpailun voitti ristijärveläinen nuori tyttö.

Sanavalmiilta tytöltä juontaja kysyi muita harrastuksia. Tyttö vastasi harrastavan pikamatkojen juoksua. Kun juontaja kysyi parasta juoksuaikaa, vastasi tyttö:

-Kyllä se näin keväällä on.

Poliisipartio saapui Naapurinvaaralle 1990-luvun puolivälissä. Niin kutsutun vanhan tanssilavan reunassa oli silloin naistenpuoli.

Komeaa poliisimiestä tuli neitonen hakemaan tansseihin.

-Saanko luvan, kysyi nainen.

Poliisimiehellä oli vastaus valmiina:

-Kajaanin kihlakunnan poliisilaitoksen kansliasta valtion virastoissa noudatettavana virka-aikana.