Sotkamon Nuorisoseuran syysvuosikokouksessa sunnuntaina hyväksyttiin vuodelle 2025 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Toimintasuunnitelman mukaan Naapurinvaaran Huvikeskuksessa järjestetään vuoden 2025 aikana yhteensä noin 30 tilaisuutta. Tanssikausi alkaa 22. helmikuuta. Talousarvion tavoitteena on kannattava toiminta ja sitä myötä plussalle jäävä lopputulos.
Vuoden 2025 ohjelmisto julkaistaan marras-joulukuun vaihteessa.
Hallituksen erovuoroisista jäsenistä uudelleen kaksivuotiskaudelle valittiin Minna Ronkainen, Pasi Ronkainen ja Tiina Juntunen. Pertti Partanen oli ilmoittanut, ettei jatka. Hänen tilalleen valittiin Jukka Akkanen.
Puheenjohtajan toimikausi on kaksi vuotta. Vuosi sitten puheenjohtajaksi kaudelle 2024-25 valittiin Maija Granqvist.