Kuhmolaissyntyinen, nykyisin Kajaanissa vaikuttava Teemu Ahtonen voitti viikonvaihteessa Ikaalisissa järjestetyn Olavi ja Laila -laulukilpailun.

Finaalin karsinta oli perjantaina ja superfinaali lauantaina. Karsinnassa kappaleet ”Tyttö metsässä” ja Superfinaalissa ”Romanesca” ja yleisen sarjan miesten yhteisesityksenä ”Sateenkaaren tuolla puolen.”

Voittajat Ratkaistiin tuomari- ja yleisöäänin.

Tuomareilla oli 40 prosentin äänivalta ja yleisöllä 60 prosentin osuus.

”Voitto on aina yllätys, on tullut erilaisia sijoituksia. Kaikkeni annoin”, Teemu Ahtonen sanoi lisäten arvostansa voittoa

”Kyseisen kisan voitto on jaetulla ykkössijalla Huippuartisti-kisan voiton kanssa. Näkyvyyttä tuli todella paljon. Kannustusta ja tsemppiä on tullut myös paljon.”

Nyt Ahtonen aikoi vetää hetken henkeä:

”Tästä hetkestä pitää nyt nauttia.  Ensi vuoden osalta en ole tehnyt päätöstä Tangomarkkinoille osallistumisesta.  Myös keikkakalenteri on aika avoin, uutta musiikkiakin voi olla tulossa. Olen keikalle kysyneille sanonut, että seurataan vähän maailmantilannetta ja muutenkin.”

Teemu Ahtonen on tuttu Naapurinvaaran tanssiyleisölle. Viimeksi hän esiintyi orkestereineen Napiksella Kuluvan vuoden kesäkauden avajaisissa.

Olavi ja Laila -laulukilpailun järjesti Viihdeohjelmat.

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä