Anne Mattila tiivisti olennaisen eräässä  Iskelmä-Suomen ohjelman jaksossa todetessaan tanssipaikalle otettavan esiintymään artisteja, joiden esittämää musiikkia haluavat sekä järjestäjät että yleisö kuulla. 

Ohjelman juontaja jatkoi, ettei sellaista musiikkia välttämättä ole orkesterien vielä julkaisemattomilla tai vasta julkaistulla levyllä olevat kappaleet. Varsinkaan, jos ne eivät ole tanssittavaa musiikkia. 

Seikka, mikä vielä tänäkin päivänä useilta orkestereilta unohtuu. 

Haastattelin Naapurinvaaralla 1990-luvun puolivälissä Reijo Taipaletta. Hän oli jo silloin tehnyt lähes 40-vuoden uran tanssilavojen ykkösartistina. Kysyin mestarin omaa näkemystä suosion syistä. Vastaus oli hyvin pelkistetty: 

”Olen esittänyt tanssipaikoilla tanssimusiikkia.” 

Väkeä tanssilavoille vetävien artistien suosio ei ole aina loogisella järjellä selitettävissä. Vuosikymmeniä keikkaa tahkonneesta Erkki Junkkarisesta tuli yksi Suomen suosituimmista artisteista 1970-luvulla. Hänen mollivoittoinen valssi ”Ruusuja Hopeamaljassa” oli tuon vuosikymmenen myydyin levy. Luin tässä ”Maalaisliiton Ilosanomasta” muisteluita Karangasta.  Harmikseni ei kukaan ollut muistanut tai halunnut muistaa Erkki Junkkarisen keikkoja siellä. 

Olinhan siellä minäkin. Ensiksi yleisönä ja sitten vuosikymmenen lopulla järjestyksenvalvojana. 

Erään kerran, olin juuri rippikoulun käynyt, Karangassa esiintyi Erkki Junkkarinen. Väkeä oli niin paljon, että seinät pullistelivat. Junkkarinen ilmestyi esiintymislavalle ja Ruusuja Hopeamaljassa alkoi soimaan. Seisoin lavan reunalla, käsikynkkääni tartuttiin ja nätti tyttö sanoi, että mennään tanssimaan. Siunasin sillä hetkellä aiemmin oppimiani tanssiaskeleita. Tyttö ehti aloittamaan keskustelun sanomalla: 

”Kaunis valssi.” 

En ehtinyt sen tarkemmin ajatella vastatessani: 

”Kuten sinäkin.” 

Koska voi olla, että Plokia luetaan lapsiperheissä, ei tarina jatku tämän pitemmälle. Olkoon esimerkkinä siitä, ettei hyvän iskurepliikin tarvitse olla pitkä tai muistuttaa Eino Leinon tunnetuksi tuomaa runoutta. 

Tämän vuoden yleisöä eniten vetänyt artisti Naapurinvaaralla toistaiseksi on ollut Kake Randelin. Kake Randelin on nykyajan Junkkarinen. Kaken suosiota varsinkaan nuoren yleisön keskuudessa ei ole pystytty selittämään muuten kuin rytmikkäillä ja slaavaiseen tyyliin mollivoittoisilla kappaleilla, joissa yhdistyvät, haaveet, rakkaus, epäonnistuminen ja kaiho sekä huumoria unohtamatta. 

” Hei vaan heilani suloinen
Tässä olis mies isotuloinen
Kävin kassan kautta mä nimittäin
Sataset on limittäin
Hei vain heilani suloinen
Älä sinä oo alakuloinen
Minut ensimmäisenä haettiin
Kun lopputilit jaettiin.” 

Entäs ”Juhannusyö.” Kun neito yöttömässä yössä valvoo tuijottaen tielle ja haavekuvaa rakkaudesta palvoo. Ai, että. Siinä on rytmi ja sanoitus kohdallaan. 

Iskelmäversio tangosta Itämaista rakkautta, jossa valvoo idän neitonen  ja huuliltaan soi  laulu rakkauden. 

”Oi miksei saavu noutamaan tuo prinssi uljas sadun ihmemaan. 

Näin huulet kuiskii, silmät loistaa läpi kyynelten. 

Taas aamunkoittoon, uneen vaipuen.” 

Sekä Kake Randelinin että Olavi Virran versiot rakkaudesta haaveilevasta neitosesta upposivat tanssikansaan kuin metsäojien teossa käytettyä auraa 1960-luvulla vetänyt Kasipillari vetelän suon reunaan. 

Itämaisesta rakkaudesta tuleekin mieleen menneen kesän artisteista kakkostilaa niukasti hallussaan pitävät Arja Koriseva ja Leif Lindeman. 

Tässä yhteydessä sen verran kaupallista tiedotetta, että lavakeikkojaan rutkasti vähentänyt Kake Randelin on Napiksella ensi kesänä. Samoin 35-vuotisjuhlakiertueensa tekevä Arja Koriseva ja tietysti Leif Lindeman. 

Ensi lauantaina 28.10 näemme, millainen vetovoima on jo pitkän uran takuuvarmana tanssittajana tehneellä Kyösti Mäkimattilalla ja Varjokuva-yhtyeellä. Kaveriksi paikallisia ja täällä syyslomalla olevia tanssittamaan tulee vauhdikas Tanssiorkesteri Ässät.  

Kappalessaan ”Ihanuuteni” hekin laulavat melankolisesti kaihosta, kaipuusta ja menetystä rakkaudesta ja epäonnistumisesta elämässä.  Tulkaahan kuuntelemaan ja tanssimaan. Niin vanhat ja erityisesti nuoret. 

Olemme jatkaneet nuorille tarkoitettua tarjousta. Loppuvuoden tansseihin pääsevät alle 25-vuotiaat puolella hinnalla. Joko yksinään tai isovanhempien kanssa. 

Kuvissa Kake Randelin ja Anne Mattila.

Aiemmin ollutta kuvaa on epäilty Annen pikkusiskon Annelin kuvaksi. Arkistossa kuva oli Anne Mattilan nimellä. Nyt oleva kuva on kyllä 100% varmuudellla Anne Mattilan keikalta Naapurinvaaralla.

 

Pertti Granqvist 

Naapurinvaaran ohjelmisto- ja markkinointitiimi 

  

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä