Hurjina nuoruusvuosina olin muutaman kerran jonkun metsäkoulun tai Metsähallituksen entisen, bussimallisen Transitin kuljettajana tanssireissuilla. Pisimmät reissut suuntautuivat Iisalmen takamailta Hyrynsalmen Eli ”Jerusalemin” Iskulle.  ”Ransiteissa” olivat lisälämmittimet sisällä, mutta muuten ne olivat melko onnettomia talviautoja. Kiinni saattoi jäädä melkein mihin tahansa. Lapio ja hiekkalaatikko tai kettinginpätkät oli syytä pitää mukana.

Se siitä. Matkaa edellä kerrotulle reissulle tuli yhteen suuntaan noin 170kilometriä ja aikaa kului pysähdyksineen kolmesta neljään tuntiin. Pysähdykset johtuivat eri syistä, Kajaanissa E-öljyjen yöasemalla liikenneympyrässä pysähdyttiin aina tullessa ja mennessä. Silloin ohitustietä ei ollut.

Vuoden ensimmäisissä tansseissa Naapurinvaaralla väkeä oli muun muassa Ranualta ja Tohmajärveltä. Molemmista tulee matkaa noin 260 kilometriä per suunta.

Seinäjoeltakin oli saapunut tanssijoita, lähes 380 kilometrin päästä. Lisäksi oli Kuopion ja Jyväskylän seudulta tansseihin saapunut yleisöä.

Eikä vain töllistelemään ja ällistelemään. Viime lauantaina ihmiset tanssivat tanssimasta päästyään.  Kiittelivät meitä järjestäjiä ja orkestereita.

Tilanne oli tosiaan sikäli erikoinen, että missään muualla ei Suomessa ollut tansseja.

Olen kuullut kiitoksien lisäksi arvostelua tanssien järjestämisen vastuuttomuudesta.  Vastuusta pitäisi kysyä koronanyrkiltä, kunnalta ja Avilta.

Tilanteita, jossa yksi maakunta tasavallassa on rajoitusten ulkopuolella ei pitäisi syntyä. Ei, vaikka tauti on rajoitttunut tunnetuista syistä pääkaupunkiseudulle ja me saatiin järjestää tanssit.

Tanssit, jotka olivat kuitenkin toiminnallisesti ja taloudellisesti järkevä järjestää. Olimme pakkotilanteessa, jos peruimme esiintyjät, niin jouduimme maksamaan palkkiot. Mikäli viranomaiset olisivat kieltäneet yleisötilaisuudet, niin peruutuksesta ei kuluja järjestäjälle koitunut.

Lauantai toi tuulahduksen tulevaisuudesta. Todellisille tanssien harrastajille ei tärkeää ole orkesterien nimikuuluisuus, matka tanssipaikalle tai tanssien järjestämisen ajankohta.  Tämä on myös mahdollisuus niin sanotuille kakkosorkestereille. Heistä tulee ykkösorkestereita niihin tansseihin, joissa on yksi orkesteri ja saattaapa kahden orkesterin tansseissakin olla kaksi kakkosorkesteria. Siksi usean tanssipaikan ohjelmisto on rakentunut niin, että kallishintaisia ja nimikuuluja orkestereita on entistä vähemmän.

Naapurinvaaralla jatketaan entisellä linjalla. Orkestereita on kaksi, juhannusaattona kolme.

Esiintyjäpalkkioiden lisäksi merkittävän kustannuksen muodostavat energian hinnan nousun myötä kiinteistöjen lämmitys.

Naapurinvaara lämpiää sähköllä ja öljyllä.

Maaliskuun 5. päivästä alkaen pääsylipun hinta Napiksen tansseihin on 18 euroa. Juhannusaaton tansseihin 20 euroa. Syynä yleisten kulujen kasvun vuoksi myös tanssilippujen hintataso. Kahden orkesterin tansseissa ovat liput olleet järkeään 17-20 euron hintaisia. Naapurinvaaralla 16 eurolla on menty usean vuoden ajan.

Hyvää ja todellakin entistä parempaa uutta vuotta kaikille tasapuolisesti!

 

Pertti Granqvist

Naapurinvaaran Huvikeskus/Sotkamon Nuorisoseura

Ohjelmisto- ja markkinointitiimi

 
Kuva Naapurinvaran vuoden ensimmäisistä tansseista.

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä