Pienen Anni-tytön laulaman kansansävelmän sanatkin kuvasivat tunnelmaa lauantaina Naapurinvaaralla. Anni lauloi nuorista meripoijista, jotka olivat iloisina aina, eikä heitä surut paina..

Tapahtuman nimi oli Hiukan iloa-lapsille. Oikeampi nimitys olisi ollut paljon iloa-lapsillle päätellen iloisista ilmeistä ja äänistä.

Hiukan iloa-nimi tuli tapahtumaa sponsoroineen Antti Kelan Hiukka-yhtiöiden nimestä.

Tapahtumassa lavalle Annin lisäksi nousivat Hepokönkään Höppänä eli Renne Karppinen, tangoprinsessa Johanna Piipponen ja ukrainalainen viulisti Mariia Borovyk, jota ennen hänen esitystään Kari Jokelainen haastatteli Mariian äidinkielellä.

Sunnuntaina Naapurinvaaralla nähdään Laulumatka-konsertissa edellä mainituista Renne Karppinen, Kari Jokelainen ja Mariia Borovyk.

Lauantaina tapahtuman yli 400-päinen yleisö nauti kaikenlaisesta liikunnallisesta ja muustakin tekemisestä koirien silittelyn ja kasvomaalauksen väliltä.

 

Teksti, kuvat ja video: Pertti Granqvist

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä