Lauantai oli Sotkamossa kulttuuritapahtumien voiton päivä. Ensiksi päivällä Kulttuurijuna kuljetti väkeä Juurikkalahdesta Kontiomäkeen ja takaisin. Höyryveturi ”Heikki” HV3 numero 995 veti viiden matkustajavaunun letkaa halki Sotkamon pitäjän. Siksi jutussa on kyseisen junan kuva ja videossakin pätkä.

Kulttuurijunassa oli matkustanut 350 ihmistä. Illalla Naapurinvaaralle maaseutu- ja metsäiltamiin väkeä saapui eri puolilta Kainuuta seitsemällä linja-autolla ja omilla kyydeilläänkin yli tuhat. Tarkkaa lukua ei saatu, mutta 900 kahvilippua oli jaettu jo heti iltayhdeksän jälkeen.

Meno oli siis kuin ennen Naapurinvaralla järjestetyissä Osuuskauppajuhlissa. Niihinkin väkeä kuljetettiin linja-autoilla ja tarjottavaa riitti.

Lauantai tarjottiin myös hyvää tanssimusiikkia. Heikki Koskelo veti parhaat settinsä Naapurinvaaralla mitä koskaan. Tilaisuuden jälkeen hän kertoi valmistautuneensa illan keikkaan käymällä kavereidensa kanssa Kajaanin yössä ja lauantaina päivällä huoltaneensa veljensä auton.

”Hyvä fiilis välittyi yleisöstä esiintymislavalle. Väkeä oli paljon ja kaikki olivat mukavalla mielellä”, Heikki kommentoi tunnelmiaan.

Yleisön Heikki villitsi erityisesti toisen setin lopussa Kainuu-twistilla. Encoreiden puolellehan se meni kuin myös Armi Tenkulalla. Osa yleisöstä kertoi toivoneensa perinteisempää tanssimusiikkia, osa oli oikein tyytyväinen näkemäänsä sekä kuulemaansa.

Armi Tenkulakin innostui toisella setillä heittämään kengät jaloistaan. Koska reipas liikehdintä lavalla sujui paremmin ilman kenkiä.

Karaokebaarissa illan odotetuin esiintyjä oli kansanedustaja Tuoma Kettunen. Hän esitti ”Hiliman ja Onnin.”

”Olisin laulanut Jaakko Tepon tuotannosta rakkaudesta ja mehtärahoista kertovan kappaleen, vaan listoilla ei sitä ollut. Ensi vuonna sitten”, Kettunen sanaili.

Illan ohjelmassa oli myös sponsoreiden esittely, heistä kuva esiintyjien lisäksi.

Sponsoreiden ansiosta tilaisuus saatiin kasaan, kyydit ja tarjoilut järjestettyä. Noin lyhyesti sanottuna iltamat olivat metsänhoitoyhdistysten ja Sotkamon Nuorisoseuran yhteistyön tulos.

 

Seuraava tilaisuus Naapurinvaaralla on tubettajien vierailu 22.10. Seuraavat tanssit 28.10.

 

 

Kuvat ja teksti sekä myöhemmin julkaistava video: Pertti Granqvist

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä