Otsikoksi lainattu laulun pätkä piti paikkansa lauantaina iltapäivällä. Tukahduttava helle purkautui sähköjä katkoneena, tulipaloja sytyttäneenä ja puita kaataneena sekä muuta vahinkoa aiheuttaneena myterinä.

Esimerkiksi Heinämäellä oli silminnäkijän kuvauksen mukaan juhlakenttä tyhjennyt ihmisistä alta aikayksikön lauantaina iltapäivällä. Katokset olivat lähteneet saman tein.

 

 

Naapurinvaaralla myrsky runteli roskasäiliöiden suojan kattoa ja vesi teki uransa poismenotiehen. Onneksi apua saatiin tienkorjaukseen. Kuljetusliike Haapalainen toi mursketta alusterällä varustetulla autolla ja näin saatiin tie kuntoon.

Yleisömäärä 356 oli jotakuinkin odotusten mukainen. Eija Kantola vieraili pitkästä aikaa Naapurinvaaralla. Omega-orkesterinsa kanssa Eija tuli iskelmäfestivaaleilta Oulusta.

Illan päätähti ei iältään enää ihan tyttönen ole, mutta laulu raikaa kuin ennenkin. Tutut hitit kuultiin ja perinteistäkin tanssimusiikkia.

Viimeksi mainitusta lajista vastasi omalta osaltaan Juha Hautaluoma Tähtivyö-orkesterinsa kanssa. Porukka on niin pohjalaisen tanssiorkesterin kuuloinen ja näköinen kuin vain voi olla ja Pohjanmaalta tämä mainio tanssiorkesteri pukuun ja kravattiin sonnustautuneine solisteineen onkin. Siitä on tietysti monta mieltä, tarvitaanko tänä päivänä tällaisia orkestereita. Minun mielestäni tarvitaan. Hyvä vaihtoehto ”Neulapojille.”

 

Asuntoautojen ja vaunujen pysäköinti on lähtemässä niin sanotusti lapasesta. Tavoitteena on, että pysäköintipaikat mahdollisimman läheltä löytyisi mahdollisimman monelle.  Lisää pysäköintitilaa on valmistumassa tanssitalon eteläpuolelle.  Lauantaina käytiin pysäköinnissä opastamassa ja näin pitänee tehdä jatkossakin. Naapurinvaaran Huvikeskuksella ei ole leirintäaluetta. On pysäköintipaikkoja ja yöpyä saa omalla vastuulla. 

Tähän palaan Napiksella on 3.7 vielä tanssit.  Sitten seuraavat 27.7.

 

 

Teksti ja kuvat sekä video: Pertti Granqvist

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä