Lauantaita vasten yöllä oli Kajaanissa ryskänyt ukkonen ja vettä tullut kaatamalla. Naapurinvaaran kohdalla taivasta lauantaina saatiin muutama kunnon vesikuuro. Ennen tanssien alkua sade lakkasi ja kosteasta kelistä  muistutti Vuokatinvaaran peittänyt vankka sumuharso.

Sääolosuhteiden takia viikolla jo varauduttiin hetken ajan siihenkin, että Luonnon Päivän konsertti Vuokatinvaaralta siirrettäisiin Naapurinvaaralle. Sellainen aikaikkuna olisi löytynyt eli siirto onnistunut vähän säätämällä, mutta onneksi konsertille löytyi toinen vaihtoehtoinen paikka.

Elokuun viimeisiin tansseihin saapui tasan 400 asiakasta. Linja-auto Vuokatista toi ensimmäisellä kierroksella lähes täyden lastin tanssijoita. Turisteja tuli muillakin kyydeillä. Terveisiä saatiin muun muassa Joensuun eteläpuolelta, missä rajuilma oli riehunut oikein kunnolla.

Sieltä tulleet kyselivätkin, että onko tanssipaikalla sähköjä? Olihan meillä.

Kuinka paljon myterikeli sitten vaikutti yleisömäärään, sitä on vaikea arvioida. Niin tai näin, syyskuuhun on ladattu odotuksia. Kesälavat laittavat hiljalleen pönkät ovien eteen ja sisäpuoleltakin säpin kiinni.  Muukin tapahtumatarjonta vähenee talven lähestyessä.´

Esiintyjäkattaus on Naapurinvaaralla syyskuussa parhaasta päästä Komioista alkaen.

Lauantaina tangoa ja tunnelmaa loivat ”kruunaamaton tangokuningas” Leif  Lindeman ja Katja Karisukki.  Leif osaa ottaa yleisönsä, mikä nähtiin ja kuultiin taas kerran. Katja on monipuolinen taiteilija. Aikuisiällä puhjennut autoimmuunisairaus on vienyt hiukset. Peruukkia Katja kertoi käyttävänsä vain teatterissa esiintyessään. Tänä kesänä Katja on ollut mukana käsikirjoittamassaan musiikkikomediassa. Esityksen nimi on Kalajoen Hiekat.

Katja tuli Ypäjältä saakka. Kasipallo-orkesterin pohjoisin soittaja Valkeakoskelta. Muut etelämpää.

Leif esiintyi tänä vuonna ensimmäistä kertaa Naapurinvaaralla. Leifin faneille tiedoksi, että ensi vuonna on Leif varattu kaksi kertaa esiintymään. Keväällä ja syksyllä. Näin talven ovella ollessa Leifille lahjoitettiin kotiin vietäväksi Kyllikki Korhosen tekemät ”Napis-sukat.”

 

 

Teksti, kuvat ja video: Pertti Granqvist

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä