Vuoden 2025 ohjelmistoa kysyttäessä Gramofoni Oy ilmoitti tarjolla olevan muun muassa Henri Dean Jokisen ja PNP:n.

Oli pakko kysyä, jotta mikä ihmeen Henri Dean Jokinen?

Ohjelmamyyjä Juha Saarela kertoi nuoren miehen muuttaneen olomuotoaan niin, että hän on kuin James Dean. Joku oli näin vitsillä heittänyt ja muuta ei tarvinnut.

Henri Dean Jokinen ja PNP esiintyvät Naapurinvaaralla kauden päättäjäisissä yhdessä Kaija Lustilan & Rubiinin kanssa 25.11.

Mainitun päivämäärän jälkeen Naapurinvaara pitää tanssien osalta lähes kolmen kuukauden tauon.

Tansseja on tarjolla Kainuussa, vaikka Naapurinvaaralla taukoa pidetäänkin.

Talvella tanssitaan Kajaanin Kansanpirtillä perjantaisin Gramofonin huippuartistien tahdissa. Esiintyjälistalla on tietenkin Henri Dean Jokinen.

Vanhaa termiä lainaten Konkarit alkavat klo 19.00 ja päättyvät klo 23.00.

 

Sotkamon Naapurinvaaran suurlavan huipputanssit siirtyvät joulukuun alusta keskitalveksi Kajaanin keskustaan Linnankadun Kansanpirtille, jossa tanssitaan perjantaisin klo 19–23.

 

Talvikauden avajaistansseissa 1. joulukuuta esiintyy uutta levyä työstävä Helminauha-orkesteri, seuraavissa Antti Ahopelto & Etiketti ja joulukuussa lauteille nousevat myös Kainuulaisartistit Hanna Hirvonen orkestereineen sekä Heikki Koskelo & Helmi.

 

Entisen Linnan lukion naapurissa sijaitseva Kansanpirtti oli 1960- ja 70-luvuilla Kajaanin suosituin tanssipaikka. Kansanpirtillä nähtiin aikansa tähtiä  Tapio Rautavaarasta Olavi Virtaan, Juice Leskiseen, Kirkaan ja Dannyyn.

 

Sittemmin talossa toimi yli 20 vuotta elokuvateatteri Kino Sisu ja sen jälkeen tanssiurheiluseura Kajaanin Casamba. Nyt Kansanpirtti on palautettu kaupungin ainoaksi talven tanssipaikaksi.

”Tanssien siirto keskitalveksi meille kertoo hyvästä yhteistyöstä ja palvelee yleisöä, kun tällä ratkaisulla Kainuussa on huipputason tansseja viikoittain ympäri vuoden”, sanoo yhdistysomisteisen, Naapurinvaaran tavoin talkoovoimin toimivan Kansanpirtin puheenjohtaja Aki Räisänen.

Idea on osittain lähtöisin Naapurinvaaralta. Tämän jutun kirjoittaja on sitä ikäluokkaa, joka kävi perjantaisin Kansanpirtin konkareissa. Useissa yhteyksissä tuli tanssijoilta palautetta siitä, ettei talven aikana ole tunnettujen artistien tähdittämiä tansseja. Vinkkasin keskellä kaupunkia sijaitsevasta kuuluisasta tanssipaikasta ja Gramofoni Oy:llä otettiin vinkistä vaari.

Lumitöiden ja hiekoitusten kustannukset, lämmitys ja talkoolaisten jaksaminen ovat niitä tekijöitä, minkä takia Naapurinvaara pidetään tauolla kylmimmän talven ajan,

 

 

Perjantaitanssien ohjelma talvikaudella 2023-24:

 

Joulukuu: 1.12. Helminauha, 8.12.Antti Ahopelto & Etiketti, 15.12. Hanna Hirvonen & Orkesteri ja 29.12. Heikki Koskelo & Helmi.

 

Tammikuu: 5.1.Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva Orkesteri, 12.1.Jyrki Nurminen & Săvel, 19.1. PNP solistina Henri Dean Jokinen ja pe 26.1. Leif Lindeman & Rosette

Helmikuu: 2.2.Sami Rosholm & Casanova, 9.2. Finlanders ja
16.2. Kari Hirvonen & Onnentähti.

 

Naapurinvaaran Huvikeskuksen vuoden 2024 ohjelmisto julkaistaan nettisivuillamme 30.11.

 

Pertti Granqvist

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä