Lauantaina illalla tummat sadepilvet olivat tanssien alkaessa nousseet Naapurinvaaran päälle.

-No, eipähän pölise kuten viikko sitten, totesivat liikenteenohjaajat.

Tummat pilvet ovat noin kuvaannollisesti varjostaneet tanssien järjestämistä tänä vuonna.

Toinen illan esiintyjistä, sunnuntaina 33-vuotissynttäreitään viettänyt tangokuningatar Maria Tyyster kertoi odottaneensa ja pelänneensä soittoa, jossa kerrotaan Naapurinvaaran keikan peruuntumisesta.

-Yläneen Valasrannan keikka peruuntui viikko sitten. Siellä kunnanlääkäri oli tehnyt päätöksen yleisötilaisuuksien kieltämisestä. Hyvä, kun järjestätte vielä tansseja, Maria

sanoi orkesterin miesten nyökytellessä samaa mieltä olemisen merkiksi.

Tapahtumateollisuuden ja orkesterien sekä artistien surkeaa tilannetta ei tilaisuuksien järjestämisestä luopuminen tai järjestämisen  paranna. Naapurinvaaralla tansseja järjestetään niin kauan kun viranomaiset toisin päättävät. Periksi ei anneta. Yleisöltä saatu palaute kannustaa, palautteesta konkreettisena esimerkkinä kerrottakoon erään vakioasiakkaamme lahjoittaneen 50 euroa talkoolaisten virkistyskassaan. Kiitos.

Yleisöä oli liikenteessä enemmän kuin edellisenä viikonloppuna.  Sen perusteella olisimme menossa kohti parempia aikoja. Kainuussa ja erityisesti Sotkamossa vaikuttaisi koronatilanne rauhoittuneen ja ihmisillä olevan mielessä orastavaa rohkeutta.

Illan artistit onnistuivat molemmat rooleissaan. Maria Tyyster lauloi useita iki-ihania tangoja esittäen yhden tangon itsekin tanssien ja samalla laulaen.

30 vuotta tanssilavoja kiertänyt Rainer Bollström oli ensimmäistä kertaa Naapurinvaaralla. Menoa ja meininkiä riitti alusta loppuun ja loppua ei meinannut tullakaan. Meni siis yliajalle.

Tangoja lauloi Raikkukin.  La Cumbarsitan ensimmäisen kerran.

Hieno veto kerta kaikkiaan. Taustalla oli orkesteri, jossa oli muutama uusi soittaja ja lisää on tulossa Raikun mukaan orkesteri täydentyy vielä haitarinsoittajalla.

Tuossa kerrottiin kerran olleen ensimmäisen kerran kun Raikku esiintyi Naapurinvaaralla. Vaan ei viimeinen, alustavasti sovittiin keikasta vapunaatoksi ensi vuodelle.

Illan erikoisin tapaus oli se, että eräs naisseurue joutui odottamaan taksia yli kaksi tuntia. Järjestyksenvalvojien esimies oli jo lähdössä seuruetta viemään omalla autollaan,kun taksista soitettiin, että kyyti on tulossa.

Tähän liittyi myös sellainen hupaisa yksityiskohta, että seurueen tuoneen taksinkuljettaja oli antanut puhelinnumeronsa paluukyydin tilaamista varten.  Numerosta oli tullut vastaus viestinä, että  ”olen vapaalla.”

Taksin viipymisen syitä selvitellään arjen saapuessa.

 

 

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä