Puhelin soi lauantaina vartin yli kolme iltapäivällä. Oikeammin tärisi, koska olin asettanut sen äänettömälle päikkärien ajaksi.

Samapa tuo oli herätäkin ja syytäkin. Soittaja oli Kuutostietä keikkabussilla lähestynyt Janne Tulkki.

Keikkabussista, Mersu ”Rintteristä” oli oli räjähtänyt vasemmalta puolen sisimmäinen paripyörän rengas ja uloimmaisestakin näkyivät kankaat.

Oireet olivat sitä luokkaa, ettei kohta hyvä heiluisi. Ainakaan Äkäslompoloon asti ei uloimmaisen paripyörän varassa täydessä lastissa ajettaisi. Eikä tyhjälläkään autolla.

Lupasin etsiä renkaiden vaihtajan aavistaen, ettei tehtävä lauantaina iltapäivällä niitä helpoimpia rasteja ole. Aavistus osui oikeaan.

Ratatien Renkaan yrittäjä ja toimitusjohtaja Marko Kortelainen kuitenkin vastasi puhelimeen ja lupasi järjestää menonsa niin, että pääsee vaihtamaan ehyet renkaat. Keikkabussi pääsi Naapurinvaaralle.

Varastosta löytyi oikeaa kokoa olevat kiinalaiset kitkarenkaat, jotka Marko laittoi vanteelle ja alle bändin soundchekin aikana.

Kiitokseksi avusta Janne Tulkki esitti viimeisellä setillä sankareista kertovan kappaleen.

Janne Tulkki bändeineen oli edellisenä iltana keikalla Kiteellä.  Matka jatkui aamuyöstä 550 kilometrin päähän Kolarin Äkäslompoloon. Sieltä takaisin Etelä-Suomeen.

”Saa viikon taas tolkusti hieroa, jotta olisi varaa keikka-auton tankki täyttää”, Janne Tulkki sanaili takahuoneessa. Hän kertoi tekevänsä keikkailun lisäksi hierojan töitä.

Normaali tilanne useamman tunnetunkin artistin kohdalla. Muita töitä on pitänyt etsiä.

Koronalla oli vaikutusta Napiksen tansseihinkin esiintyjän vaihtumisesta alkaen. Kuin myös talviolympialaisilla.   Suuren urheilujuhlan takia Vuokatin matkailulaitokset olivat täynnä kisaturisteja sekä urheilijoita, tansseihin tulijoita ei paljoakaan Vuokatista ollut ollut.

Yleisöä oli nyt noin 220. Sananlasku pitojen paranemisesta väen vähentyessä piti kuitenkin paikkansa. Janne Tulkin fanit olivat idolinsa esiintymistä seuraamassa loppuun saakka. Virpi Piippo ilahdutti väkeä perinteisellä tanssimusiikilla.

Hän oli muuttanut vanhaan tunnettuun kappaleeseen sanat kulkemaan ”alla Kainuulaisen kuun.” Se Kainuulainen kuu loisti taivaalta koko yön valaisten Naapurinvaaran korkeita lumikinoksia.

Yleisön keskuudessa vitsailtiinkin, ettei maailmantilanteesta johtuen ole kuultu vähään aikaan ”Moskovan Valoja” eikä ”Uralin Pihlajaa.”

Ensi lauantaina nähdään ja kuullaan sitten mitä soittavat ja laulavat Komiat sekä Jonna Ortju.

 

 Teksti ja Kuvat: Pertti Granqvist

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä