Kylmänä alkanut ja nyt melkein helteiseksi muuttunut kesä näyttää sen, teimmekö tanssipäivien määrää kesän ajalta karsiessamme oikean ratkaisun. Ratkaisuun päädyttiin huomattuamme vuosi sitten, ettei alkukesän tanssit juhannusta paitsi saaneet väkeä liikkeelle. Useat tansseissa kävijät ehdottivat, että pitäkää enemmän tansseja syksyllä, keväällä ja talvella. Myös talkooväen suunnalta tuli toiveita vapaista kesäviikonlopuista.

Tällä hetkellä näyttää, että teimme oikeansuuntaisen ratkaisun.  Väkeä kävi ”lumen aikana” hyvin, eikä sulan maan aikanakaan tanssit ole huonosti menneet.

Mutta tiedot eri tanssilavoilta viime viikonlopulta eivät kovin rohkaisevia ole. Saattaapa olla, että meidän runsas 400-päinen yleisömme oli kesäkuun toisen viikonlopun parasta settiä. Kuuluisillakin esiintyjillä Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla on jääty puolta pienempiin lukuihin.

Mainittakoon meidän ”tyhjiksi” jääneisiin lauantaihin tilaisuuksia sitten löytyneen. Pikkujuhannuksena on yksityistilaisuus, 8.7 Juha Tapio ja 22.7 ulkopuolisen toimijan, Perussuomalaisten Kainuun piirin järjestämät Wanhan ajan perustanssit. Siitä viikko, niin meillä esiintyvät harvoin tanssilavakeikkoja tekevä Arja Koriseva ja Leif Lindeman. Noista 29.7. tansseista alkaa loppukesän ja syyskesän yhtä lauantaita paitsi katkeamaton tanssien putki.

Koronan mentyä ohitse odotukset ovat olleet suuret. Vaikka kuultiin ennustuksia, joiden lausujat varoittelivat liikoja toivomasta.

Tanssien yleisömäärien vähäisyyttä on selitetty tähän saakka koronalla, Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan, hintojen nousulla ja vaikka millä. Mutta millä nyt selitetään, jos yleisömäärät eivät ala nousta tästäkään.

Viime viikonlopun kylmällä säällä voidaan jotain selittää.  Herääkin kysymys, pitäisikö tanssienjärjestäjien, ohjelmatoimistojen ja esiintyjien etsiä selityksiä muualtakin kuin ulkopuolisista tekijöistä.  Tarkasteltava omaakin toimintaa ja etsittävä vaihtoehtoisia toimintamuotoja.

Osa meistä tanssienjärjestäjistä, ohjelmatoimistoista ja esiintyjistä on lähtenyt tälle tielle.

Esimerkkinä olkoon, vaikka Naapurinvaaran Huvikeskuksen ja Gramofoni Oy:n pääsiäisenä järjestämä Tanssikarnevaali.  Myös ohjelmanostajista osa miettii yhä enemmän sitä, mitä illasta jää minkin hintaisella ohjelmistolla viivan alle. Enää ei osteta yleisömääriä, vaan kannattavuutta.

Jotkut seurantalojen omistajat ovat lähteneet nostamaan talojensa käyttöastetta tavalla ja toisella. Tyhjästä talosta kun on lähes yhtä paljon kuluja kuin käytössä olevasta.

Yhteiskunnalta saatu tuki on ollut näinä vaikeina aikoina erityisen tärkeä. Naapurinvaaran Huvikeskus sai energiatukea eniten Suomessa. Ilmaa ei hakemuksessa ollut. Rahat riittävät sähkölaskuun. Öljylasku jäi omavastuuosuudeksi.

On kysytty, miksi toiset talot saivat ja toiset eivät?  On valitettavaa, etteivät kaikki seurojen talojen omistajat tainneet älytä hakea tukea. Eivät tienneet tällaisesta mahdollisuudesta.  Politiikkaakin on yritetty somekeskusteluissa asiaan sotkea.

Verkostoitumisen ja kaikenlaisen muun yhteistyön merkitystä ei voi aliarvioida. Tällaista edustaa opinto- ja tutustumismatkat sekä yleensä yhteydenpito muihin alan toimijoihin.

Hyvänä esimerkkinä viime viikonloppuna meillä käyneet Vantaan Puistokulman talkoolaiset. Saimme heiltä ideoita toimintaamme, toivottavasti hekin meiltä.

Kainuussa on viritelty nuorisoseurojen yhteistyötä Tekemisen Riemua-hankkeen myötä.  Ikävää, etteivät kainuulaiset nuorisoseurat oikein riemurinnoin ole mukaan lähteneet, eikä muutenkaan kaikkien nuorisoseurojen yhteistyöhön oikein näytä olevan edellytyksiä.

Huhtikuussa olisimme käyneet Suomussalmen Nuorisoseuran vieraana.  Vastaanottoa ei ollut. No, ei siinä iso vahinko tainnut käydä. Peruuntuneen käynnin sijaan pääsimme Teatteri Retikan ja Eero Schroderuksen vieraaksi.

Hyvää alkanutta kesää. Tavataan juhannuksena Napiksella.

Niin ja lopuksi kaupallinen tiedote. Juha Tapion iltaan ennakkolippuja saa Tiketistä ja Moda Pajakan myymälöistä. Naapurinvaaraa seuravan päivän keikka on myyty loppuun. Eli hankintaa ei kannata pantata viimeiseen tappiin.

Uutta on se, että kaikkiin tansseihin saa nyt lippuja ennakkoon Tiketistä. Niin juhannusaaton kuin muihinkin tansseihinkin.

 

 

Pertti Granqvist

 

 

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä