Plokin kirjoituspäivänä 5. helmikuuta vietetystä Runebergin päivästä on päivämäärällisesti kuukausi tanssikauden 2022 avaukseen.

Samana päivänä 5. maaliskuuta hiihdetään Vuokattihiihto. Poikkeuksellinen päivämäärä ei johdu siitä, että ilmastonmuutoksen pelättäisiin sulattavan lumet tavallista aikaisemmin. Päivämäärä johtuu Vuokatissa 20.3 alkavista Nuorten Talviolympialaisista. Tapahtuma, joka on siirtynyt pandemian takia kyseiseen ajankohtaan. Siksi Vuokattihiihtoa siirrettiin aikaisempaan ajankohtaan.

Niinpä 5.3 tansseista tulivat Vuokattihiihtotanssit. Toinen esiintyjistäkin vaihtui, Mika Lappalaisen hevosille samana päivänä ajettavissa Kuopion Toto75-raveissa oli sopivia sarjoja. Ymmärrettävä syy, niinpä Mikan keikka siirrettiin 18.6 järjestettäviin Pikkujuhannustansseihin.  Pasi Kivimäki oli varattu 30.7 tansseihin. Kyseiselle lauantaille jammanisoitui kesän huipputapahtuma, Suvi Teräsniskan ja Antti Ketosen keikka. Pasi Kivimäki suostui ystävällisesti päivämäärän vaihtoon.

Kauden aloitustanssit olivat hetken liipaisimella koronatilanteen sekä ravintola- ja kokoontumisrajoitusten takia. Sitten pääministeri ilmoitti 2. helmikuuta kaikkien rajoitusten poistuvan maaliskuun alussa. Tapahtui se mikä oli toisaalta arvattavissakin, osa hiihtolomaviikoista saatiin rajoituksista vapaaksi.

Samaan aikaan alkoi tulla viitteitä koronatartuntojen määrän laskusta Kainuun maakunnan alueella. Runebergin päivänä tuli tieto kaksinumeroisesta luvusta.  Kun aiemmin määrät olivat kolminumeroisia.

Eipä voi muuta kuin toivoa näin jatkuvan ja valon kajastavan niin meille tanssienjärjestäjille, esiintyjille ja yleisölle.

Kuin myös talkoolaisille. Talkoolaista pestuupäivä järjestetään 27. helmikuuta Napiksella. Silloin toivottavasti on paikalla niin entiset kuin iso joukko uusia talkoolaisia. Siitä, mistä kaikesta kivasta sekä mukavasta pääsevät talkoolaiset osalliseksi, kerromme nettisivuillamme ja Facebookissa helmikuun aikana.

 

Pertti Granqvist

 

Kirjoittaja on Sotkamon Nuorisoseuran hallituksen sekä ohjelmisto- ja markkinointitiimin jäsen.

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä